– Kohtaamiset messuilla tärkeitä liiketoiminnalle ja koko alalle

Keskiviikkona avautuvat Sähkö Valo Tele Av 2022 -messut keräävät koko toimialan asiakkaineen yhteen Jyväskylän Paviljonkiin. Kolmipäiväinen tapahtuma on lajissaan Pohjoismaiden suurin ja järjestetään kahden vuoden välein.

Näyttelypaikat myytiin loppuun jo varhaisessa vaiheessa ja yritykset ovat valmistautuneet esittäytymään osastoilla ja tietoiskulavoilla. Sadat toimijat tuotteineen ja palveluineen ovat saapuneet paikalle tapaamaan asiakkaita ja kumppaneita sekä luomaan uusia yhteyksiä. Alan opiskelijat ovat yrityksille tärkeä kävijäryhmä, ja heille on jälleen luotu oma messupolku opiskelijakummeineen.

– Sähkömessut ovat aina olleet merkittävä kohtaamispaikka alan toimijoille. Live-kohtaamisissa luodaan arvokkaita verkostoja ja pohjustetaan tulevaa yhteistyötä useiksi vuosiksi, sanoo tapahtumasta vastaava myyntijohtaja Ilari Tervakangas Jyväskylän Messuilta.

– Halleissa osastojen rakentaminen on loppusuoralla ja muut järjestelyt ovat edenneet aikataulussa. Kun ovet avautuvat keskiviikkona kello kymmenen, olemme valmiit ottamaan messuvieraat vastaan.

Tervakangas muistuttaa, että osastoihin tutustumisen lisäksi kannattaa poimia messujen ohjelmasta ja tietoiskuista kiinnostavimmat esitykset osaksi omaa messupäivää.

Paviljongin ravintolapalvelut tuottaa nyt uusi kumppani, Food&Events Tapahtumaravintolat, joka toimii myös muissa maan merkittävimmissä tapahtumapaikoissa. Tässä yhteydessä uusitaan vaiheittain kaikki ravintolatilat, joista ensimmäiset otetaan käyttöön nyt Sähkömessuilla.

Sähkö Valo Tele Av 2022 -messut järjestetään 7.−9.9.2022 Jyväskylän Paviljongissa. Lisätiedot ja maksuttomaan sisäänpääsyyn oikeuttava ennakkorekisteröinti www.sahkomessut.fi

Lisätietoa: