Viherympäristöliitto ry:n Viherpäivät ovat viidettä kertaa Jyväskylän Paviljongissa 12-13.2. Tapahtumasta on kasvanut merkittävin viheralan ammattilaistapahtuma. Seminaareihin osallistuu kahtena päivänä lähes 900 henkeä ja näyttelyyn tutustuu lisäksi satoja ammattilaisia. Yhteensä kävijämäärä on lähes 1500.

Kaksipäivänen ammattilaistapahtuma koostuu seminaareista, näyttelystä sekä yhteisestä iltajuhlasta. Seminaarien pääteema on Vihreän hinta ja luennot paneutuvatkin viheralueiden eri arvoihin, kuten ekosysteemiin ja sen osien rahalliseen merkitykseen, kaupunkivihreiden raameihin sekä kohdekohtaisiin ratkaisuihin toteutuksineen.

Tapahtuma käynnistyi jo tiistaina ennakkoseminaareilla. KESY-preseminaarissa käytiin läpi Jyväskylän kaupungin neljä erilaista case-hanketta. Aiheina olivat Tourujen kunnostus, Eerolanpuron kaupunkikosteikko, Greet Street ja Kankaan hulevesikanava. Lisäksi kuultiin kestävän infrarakentamisen tilanteesta ulkomailla. Toisena preseminaarin aiheena oli biohiili. Sen käyttö tulee lisääntymään viheralalla, alkuvaiheessa erikoiskohteissa, kuten katupuiden kasvualustoissa ja hulevesirakenteissa. Biohiilellä on todettu olevan ympäristön kannalta monia myönteisiä vaikutuksia, mutta tietoa sopivasta biohiilen koostumuksesta ja käyttötavoista puuttuu. Tiistain seminaarissa kuultiin uusimmista tutkimustuloksista sekä keskusteltiin, millaisia käytännön ohjeita ammattilaisille tulisi laatia.

Vihertekniikka-näyttely on avoin kaikille viheralasta kiinnostuneille ja näyttelyyn on vapaa sisäänpääsy rekisteröitymällä.

Näyttelyn aukioloajat
ke 12.2. klo 9.00–17.00
to 13.2. klo 9.00–15.00