Miljoonasade 40 vuotta: Lapsuuden sankarit -juhlakiertue

 

Miljoonasade juhlistaa upeaa 40-vuotista taivaltaan yhtyeen
ensimmäisellä koko Suomen kattavalla konserttisalikiertueella. Kiertue rantautuu Jyväskylän Paviljonkiin torstaina 5.11.2026.

 

“Hyvä lauluteksti on kuin sade. Se yllättää, virkistää ja puskee mutavyöryt liikkeelle. Tärkeintä on kuitenkin sateen ääni.” – Heikki Salo

Miljoonasateen 40. juhlavuosi huipentuu syksyllä 2026 läpi Suomen kulkevaan Lapsuuden sankarit -juhlakiertueeseen. Nyt on aika koota tarttuvin ja koskettavin Miljoonasade-ohjelmisto ja esittää sitä täydellä sydämellä joka ilta. Muun muassa Marraskuu, 506 ikkunaa, Tulkoon rakkaus ja tietenkin Lapsuuden sankarille soivat, mutta mukaan mahtuu myös muutama hyvinkin tuore biisi.

Miljoonasade ei ole nostalgiatribuutti itselleen, vaan elävä kokoonpano, joka haluaa antaa ihmisille sitä parasta, mitä se osaa tehdä: musiikkia, tarinoita, tunteita, elämyksiä. Tätä kaikkea suomirockin kruununjalokivi tarjoilee loka-marraskuussa ainutlaatuisilla areenoilla: luvassa on yhdeksäntoista keikkaa konserttisaleissa.

“Että pystyy 40 vuotta rallittelemaan Suomen maanteillä ja viihdyttämään ihmisiä elääkseen, täytyy olla jonkinlainen poppamies, kai sen voi jo myöntää. Vuodet ovat vierineet, ja aina on soitettu. Kirjoitettu biisejä, rokattu ja luotu oma yleisö ja faniporukka. Tehty ihan oma juttu.” -Heikki Salo

 

Ravintolapalvelut

Ravintolapalvelut palvelevat tunti ennen esitystä ja väliajalla. Saavu siis jo ennakkoon nauttimaan ravintolamme valikoimasta ja virittäytymään tunnelmaan.

Ravintolapalveluiden ennakkotilaukseen pääset Food&Events -sovelluksella tai oheisesta tilaa tarjoilut -linkistä.

Ravintolapalveluiden yli 20 hengen ryhmien tilaukset joko puhelimitse 020 799 4084 (arkisin klo 9-15) tai sähköpostitse myyntipalvelu.paviljonki@restel.fi

Osta liput

Tilaa tarjoilut