Hevisaurus

Kun Hevisauruksen räpylät iskeytyvät estradiin ja jurahevin ensimmäiset biitit jyrähtävät ilmoille, nousee yleisössä tunnelma kattoon ja sen yli. Kuten Hevisauruksen Mikä minusta tulee isona? -biisissäkin lauletaan: ”Seinät tärisee, katto putoaa, kun kertsi lähtee, kaikki sekoaa!” Rohkeimmat fanit joraavat keikoilla lavan edessä ja saattavat saada myös läpyt idoliltaan tai jopa Riffi Raffin plektran!

Komppi Momppi, Riffi Raffi, Milli Pilli, Muffi Puffi sekä tietysti itse Herra Hevisaurus pistävät pystyyn viihdyttävän lavashown, joka ei jätä juroimpiakaan tallaajia kylmäksi. Jalan alle menevät sävellykset, nerokkaat sanoitukset ja taidokkaat sovitukset yhdistettynä vauhdikkaaseen menoon ja yllättäviin käänteisiin takaavat sen, että Hevisauruksen keikat ovat usein loppuunmyytyjä. Biiseissä on myös korvamatotakuu!

Neljän dinosauruksen ja lohikäärmeen muodostama koko perheen suosikkiyhtye Hevisaurus syntyi vuonna 2009 ajatuksesta tehdä laadukasta hevimusiikkia lapsille ja lapsenmielisille. Räyhäkäs juraheviyhtye on julkaissut kahdeksan studioalbumia ja palkittu kaksi kertaa parhaan lastenmusiikkilevyn Emmalla. Kolme kahdeksasta Hevisauruksen albumeista on yltänyt kultarajoille, kaksi myynyt platinaa ja vuoden 2009 Jurahevin kuninkaat –esikoisalbumi myi jo ensimmäisenä vuotenaan tuplaplatinaa.

Ravintolapalvelut

Pillimehu ja donitsi -kioskimme palvelee pieniä ja isoja konserttivieraita klo 13-14 eli tunti ennen esitystä sekä vielä puoli tuntia esityksen jälkeen klo 15-15.30! Tervetuloa herkuttelemaan ja virittäytymään tunnelmaan!