Jyväskylän Puumessut täyttää 30 vuotta

Puumessut järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 4.–6. syyskuuta. Puumessut tuo toimialan yritykset ja ammattilaiset saman katon alle. Tapahtuma esittelee saha- ja levyteollisuuden uusinta tekniikkaa, monipuolista puusepänteollisuutta ja huippunykyaikaista puuntyöstäteknologiaa. Tänä vuonna mukana on myös biotalous ja sen innovaatiot.

Jyväskylän Puumessut täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Puumessut on vakiinnuttanut paikkansa niin kävijöiden kuin näytteilleasettajien joukossa: PUU 89 -messuista lähtien puualan johtava tapahtuma on koonnut alan ammattilaiset saman katon alle Jyväskylään joka toinen vuosi.

Oman osastonsa pystyttää tänäkin syksynä usea sellainen yritys, joka on ollut messuilla joka kerta. Yksi vakionäytteilleasettajista on roottorikuorimakoneita valmistava Valon Kone. Myyntijohtaja Teemu Tynkkynen muistelee messuvuosia hyvillä mielin. – Puumessut on tosi tärkeä tapahtuma, sillä missään muualla emme pysty tapaamaan niin kattavasti päättäjien lisäksi tuotannon ja kunnossapidon työntekijöitä. Se on meille tosi arvokasta. Messuille paras sijainti on Jyväskylä, sillä keskellä Suomea se houkuttelee paikalle kattavasti kävijöitä maakunnista ympäri maan.

Puumessujen nimi, teemat ja sisällöt ovat vaihtuneet ajan vaatimusten ja trendien mukaan. PUU 89 -messuina alkanut tapahtuma kehittyi ensin Puu ja Metsä -messuiksi, jonka jälkeen mukaan tuli bioenergia ja viimeksi biotalous. Jonain vuonna painotettiin taiteen ja tekniikan kohtaamista, toisena seminaareja ja työnäytöksiä. Tapahtuman ydin on ollut joka kerta mekaaninen puuteollisuus, alan ihmisten kohtaaminen ja uusien kauppojen sekä yhteistyökuvioiden solmiminen. Neliöitä messuille on raivattu lisää teemojen, näytteilleasettajien ja kävijäjoukon kasvaessa.

Lisätietoa tapahtumasta www.puumessut.fi