Paviljonki uudistui!

Jyväskylän Paviljonki on nyt messu- ja tapahtumakeskus Paviljonki.

Uudistumisen taustalla on Paviljongissa toimivien Jyväskylän Messut Oy:n ja Jyväskylän Kongressikeskus Oy:n fuusioituminen. Vaikka virallinen fuusio on vasta tulossa, taustalla on tehty jo brändiuudistusta, jonka tarkoituksena on yhdistää yhtiöiden toiminta entistä selkeämmäksi kokonaisuudeksi.

Messu- ja tapahtumakeskus Paviljonki

– Yhdistymisen myötä on tullut tarve selkiyttää ja uudistaa myös Paviljongin brändiä, kertoo Jyväskylän Messujen toimitusjohtaja Juha Rahko.

Messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa järjestetään vuosittain satoja erilaisia tapahtumia pienistä kokouksista aina suuriin messutapahtumiin asti. Osa tapahtumista on talon omia ja osa ulkopuolisten järjestäjien.

– Paviljongin kilpailuvaltti on ollut ja tulee olemaan Suomen paras palvelu ja asiakaslähtöisyys. Uudistumisen toivotaan kuvaavan näitä arvoja, Rahko jatkaa. Meidän tavoitteena on olla Suomen elämyksellisin, suositelluin ja tuloksellisin kohtaamispaikka. Tarjoamme parhaita asiakaskokemuksia suurella sydämellä jokaiselle asiakkaalle joka päivä. Haluamme myös tarjota entistä enemmän ja monipuolisempia tapahtumia.

– Uusi ilme korostaa rentoutta ja iloa, asioita jotka meidän mielestä ovat tärkeä osa meillä toteutettavia tapahtumia – niitä Suomen sosiaalisimpia kohtaamisia.

Samalla uudistetaan myös Jyväskylän Messujen ilme. Jyväskylän Messut Oy tuottaa tapahtumia sekä Paviljongissa että muualla Suomessa.

– Vaikka Paviljongin brändi korostuu entisestään meidän viestinnässä, Paviljongissa itse tapahtumia tuottaessa haluamme, että Jyväskylän Messut Oy:n brändi toimii meidän laatuleimana.

Uuden ilmeen takana on helsinkiläinen suunnittelutoimisto Bond. Samalla uusittiin myös Paviljongin nettisivut, joiden suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa jyväskyläläinen markkinointitoimisto Aava & Bang.