Jyväskylä Pride 2025 järjestetään tuttuun tapaan syyskuun alussa. Paviljonki on mukana tukemassa tapahtumaa.

Jyväskylä Pride järjestetään 29.8.-7.9. eli tapahtuma kasvoi tänä vuonna viikosta 10 päivän mittaiseksi. Tämän vuoden Pride-teema on Ääni kuuluviin, värit näkyviin. Teemalla halutaan tuoda ilmi yhteenkuuluvuutta ja solidaarisuutta.

Tapahtumaviikon järjestää Jyväskylän SETA ry. Jyväskylän SETA toimii Keski-Suomen alueella, tarkoituksenaan edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa ja järjestää toimintaa. Jyväskylä Priden lisäksi Jyväskylän SETA vastaa muistakin sateenkaariväen tapahtumista, kuten bileistä ja vertaisryhmistä.

Pride -viikolla tapahtumia on ennätysmäärä ja ensimmäiset tapahtumat pyörähtävät käyntiin jo perjantaina 29.8. Lauantai 6.9. on viikon pääpäivä, jolloin järjestetään pride-marssi Jyväskylän keskustassa, puistojuhla Lounaispuistossa ja pääjuhla yökerho Freetimessa.

Jyväskylän Messut Oy ja messu- ja tapahtumakeskus Paviljonki on Jyväskylän SETA ry:n kannatusjäsen ja tuemme Jyväskylän SETA ry:n ihmisoikeustoimintaa.

Kannatusjäsenyyden lisäksi tuemme tapahtumaa liputtamalla Paviljongissa. Kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia ja heitä tulee kohdella yhdenvertaisesti riippumatta henkilökohtaisista ominaisuuksista, kuten iästä, alkuperästä, kansalaisuudesta, uskonnosta, mielipiteestä, terveydentilasta, vammaisuudesta tai sukupuolisesta suuntautumisesta – näin me myös Jyväskylän Messuilla ajattelemme ja sen puolesta Jyväskylän Pride -viikolla liputamme.