Väriä ja tunnelmaa harmaaseen marraskuuhun

Se tunne, kun tiedät pääseväsi harmaana marraskuisena päivänä mahtavaan väriloistoon, kolmen messun kulttuuri- ja elämystapahtumaan. Ammentamaan kaikkea uutta ja virkistävää.

Kuulemaan mielenkiintoisia kirjailijahaastatteluja ja tapaamaan heitä kirjasigneerauksissa Jyväskylän Kirjamessuilla. Tutustumaan vuoden 2023 uutuuskirjoihin ja viemään niitä messutarjouksina kotiin ja ystäville.

Inspiroiva 3 messun elämysviikonloppu

Reilut 100 kirjailijaa oli mukana viime vuonna Jyväskylän Kirjamessuilla. Myös vuoden 2023 tapahtumasta on tulossa huikea.

Kirjamessujen ohjelmajohtajana jatkaa viestinnän- ja tapahtuma-alan ammattilainen Kirsi Sievänen. Kirjallisuutta rakastavan konkarin käsissä ohjelmasta tulee tänäkin vuonna laadukas ja monipuolinen.

Jyväskylän Kirjamessut, Jyväskylän Viinimessut ja Jyväskylän Joulumessut järjestetään viime vuoden tapaan yhtä aikaa, ja samalla lipulla pääsee kaikille messuille.

Haluamme sinun viihtyvän tapahtumassa

Messukävijöiden viihtyminen on meille tapahtuman järjestäjille kaikki kaikessa. Toteutamme vuosittain kävijä- ja näytteilleasettajakyselyjä ja olemme erittäin iloisia, että kävijämme arvostavat tapahtumaa – viimeisten kahden vuoden tutkimusten perusteella 80 % kävijöistä suosittelee messukokonaisuutta.

Pieniä uudistuksia tämän vuoden tapahtumakokonaisuuteen

Haluamme kehittää tapahtumaa vastaamaan yhä paremmin kävijöiden ja näytteilleasettajien toiveita ja odotuksia. Teemme palautteen perusteella tänäkin vuonna pieniä muutoksia kolmen messun elämysviikonloppuun kehittäen siitä entistä inspiroivamman kokonaisuuden.

Vuonna 2023 tapahtumaviikonloppua vietetään lauantaina ja sunnuntaina 25.−26.11.2023, ja Joulumessut toteutetaan yhä tunnelmallisempana tapahtumana aiempaa laajemmalla ohjelmatarjonnalla.


Uudistimme myös tapahtumien nimet ja visuaaliset ilmeet. Niiden iloisella ja lämpimällä tunnelmalla haluamme kutsua kaikki kirjallisuuden, kulttuurin, viinin ja joulun ystävät marraskuussa Paviljonkiin nauttimaan ainutlaatuisesta elämysviikonlopusta sekä viemään messuilta saatu hieno tunnelma ja inspiraatio omaan kotiin.

Jyväskylän Kirjamessujen uusi visuaalinen ilme tuo esiin sen juhlahetken, kun pääsee uppoutumaan johonkin mahtavaan ja vangitsevaan tarinaan ja voi unohtaa kaiken muun ympäriltä. Kirjoittajan on saattanut tavata messuilla, mikä tekee lukuhetkestä erityisen hienon.

Jyväskylän Viinimessujen visuaalinen ilme vie iloiseen iltaan rakkaiden kanssa. Niihin hienoihin hetkiin, kun keräännytään yhteen vaihtamaan kuulumisia, syömään porukalla ja nauttimaan vaikkapa kiehtovia uutuusviinejä, joista on ehkä jo saatu ensimakua Jyväskylän Viinimessuilla.

Viinimessuilla nautitaan tänäkin vuonna maahantuojien ja viiniasiantuntijoiden valitsemista kiinnostavimmista uutuusviineistä ja parhaista klassikoista. Tapahtuma tarjoaa jälleen myös suositut viininmaistelut, jotka olivat viime vuonna viimeisiä paikkoja myöten täynnä.

Jyväskylän Joulumessujen visuaalinen ilme johdattaa ihanaan yhdessä tekemiseen ja tunnelmallisen joulun valmisteluun kotiin. Joulumessut tarjoavat runsaasti ideoita ja vinkkejä omannäköisen joulun rakentamiseen.

Joulumessut toteutetaankin tänä vuonna aiempaa monipuolisempana kokonaisuutena. Joulutorilta löytyvät käsityöt, jouluherkut ja muut lahjat kotiin ja ystäville. Ohjelmalavalla nähdään paljon kiinnostavaa ohjelmaa joulun valmistelun teemoista. Tapahtumassa on jälleen myös muuta iloista jouluista ohjelmaa sekä useita käsityöpajoja, joissa askarteluja pääsee tekemään itse.

Save the date – Jyväskylän Kirjamessut, Jyväskylän Viinimessut ja Joulumessut järjestetään tänä vuonna 25.–26.11.2023 Paviljongissa.

Alla olevista videoista pääset fiilistelemään vuoden 2022 hienoa tunnelmaa tämän vuoden tapahtumia odotellessa.

Terkuin elämysviikonlopun järjestäjät & viestijät

Kuva: Joni Rossi