Tangon seitsemän veljestä

Viime syksynä suuren suosion saavuttanut ainutlaatuinen Tangon Seitsemän Veljestä konserttikiertue saa jatkoa! Myös tulevan kiertueen konserteissa keskiössä on Tango, niin kotimainen kuin ulkomainenkin. Tangossa on monipuolisuutta, tunnetta, ja intohimoa – siksi tango on ollut ja tulee olemaan suosittu musiikkilaji niin ulkomailla, kuin kotimaassakin.

On sanottu, että iskelmää osaa laulaa kuka tahansa, mutta tangoa pitää osata tulkita. Tänä vuonna mukana on toinen toistaan hienompia tangojen tulkkeja. On nuoruutta, kokemusta, suurta karismaa ja juhlavuoden loistetta! Tulemme jälleen kuulemaan ja kokemaan tangon monipuolisuuden kaikkine iloineen, suruineen, rakastumisineen ja katkerina eroineen. Tänä vuonna konsertin juontaa tangokuningas Marko Maunuksela, joka on mm. tuttu ”Paikka auringossa” -radio-ohjelmasta.

Huom! Konserttikiertueella nähdään yhteensä kahdeksan tangon tulkkia, mutta esiintyjät vaihtelevat paikkakunnittain. Jokaisella paikkakunnalla nähdään seitsemän solistia. Tomi Metsäketo, Kari Hirvonen, Tommi Soidinmäki, Mikko Mäkeläinen ja Marko Maunuksela nähdään kaikilla paikkakunnilla, mutta Mika Pohjonen (Hämeenlinna, Pori, Helsinki, Jyväskylä, Turku, Tampere, Lahti, Kuopio), Markus Allan (Mikkeli, Helsinki, Turku, Tampere, Lahti, Kuopio) ja Pentti Hietanen (Hämeenlinna, Pori, Mikkeli, Jyväskylä) vaihtelevat paikkakunnittain.

Konserttikiertueen järjestää Polarartistit Oy.

Lisätiedot: www.polarartistit.fi

Konsertti alkaa Wilhelm-salissa klo 19.00
Liput 42,00 €

Osta liput