Pitkä odotus palkitaan, kun Big Wheels – The Winter Show valtaa messu- ja tapahtumakeskus Paviljongin 14.-15. joulukuuta 2024 yhdessä Winter Vintage -messujen kanssa. Big Wheels – The Winter Show on koko perheen harrasteautotapahtuma, jonka rinnalla järjestetään retro- ja vintage-kulttuurin Winter Vintage -messut sekä teemaan sopivat rock’n roll -bileet.

”Tällaisesta isommasta harrasteautotapahtumasta on ollut Keski-Suomessa toiveita jo pitkään, ja nyt vihdoin suunnitelmista ollaan siirtymässä tekoihin”, taustoittaa keskisuomalaisten harrastajien toiveita tapahtumatyöryhmään kuuluva Aki Vesterinen, joka on alan yrittäjä ja vannoutunut autoharrastaja.

Tapahtumakokonaisuus on Big Wheels Eventsin ja Jyväskylän Messujen yhteistyön tulosta. Molemmat olivat tahoillaan suunnitelleet samankaltaisia tapahtumia talvikaudelle ja lopulta kun työryhmä istui ensimmäistä kertaa yhteisen pöydän ääreen, jalostuivat ideat nopeasti yhteiseksi tapahtumasuunnitelmaksi.

Alkuperäinen Big Wheels on jo yli 20 vuoden ajan Pieksämäellä heinäkuun puolivälissä järjestetty harrasteajoneuvojen kokoontumisajo, joka on koonnut savolaiskaupunkiin parhaimmillaan 1 500 harrasteajoneuvoa ja jopa 18 000 hengen yleisön.