Pitkä yhteistyö tuottaa tulosta
DNA Kaupan valtakunnallinen myyjille suunnattu koulutustapahtuma järjestettiin Paviljongissa jälleen toukokuussa 2025. Yli kymmenen vuoden ajan Paviljongissa järjestetty tapahtuma kokosi yhteen osallistujia koulutusseminaariin, kaupalliseen kumppaninäyttelyyn sekä rentoon iltajuhlaan.
Paviljonki soveltuu erityisen hyvin moniulotteiselle tapahtumalle, sillä saman katon alta löytyy tilat seminaareille, iltajuhlalle ja näyttelylle sekä tapahtuma-alan ammattilaiset tuottajista tapahtumatekniikan osaajiin. Paviljonki Eventsin tuottaja tuotti tapahtuman järjestäjäasiakkaan toiveiden mukaan. Jatkuva yhteistyö mahdollistaa tapahtuman kehittämisen yhdessä asiakkaan kanssa tiiviisti ja sujuvasti. Tapahtuman tavoitteet ja isot linjat suunnitellaan yhdessä ja tuottaja vastaa vuosittain vaihtuvan teeman konseptoinnista ja tuottaa jokaisen osa-alueen toteutuksen.
”Olemme jo useana vuonna nauttineet Paviljongin erinomaisista puitteista ja palvelusta. Järjestäjän toiveet on ylitetty kerta toisensa jälkeen. Olemme voineet luottaa prosessin toimivuuteen aina suunnittelusta tapahtuman toteutukseen. Tilanteita on luovittu hienosti, jopa kesken tapahtuman ja henkilökuntamme on saanut nauttia onnistuneesta tapahtumasta. Voin suositella Paviljonkia tapahtumapaikkana sekä tapahtuman tuottajana.”
-Jenita Harjula, Executive assistant, DNA Kauppa Oy
DNA Foorum -koulutustilaisuus järjestettiin Paviljongin Encore-salissa. Iso auditorio toimi näyttävänä näyttämönä rennolle mutta asiatyyliselle tilaisuudelle.
DNA Expo eli DNA-kumppaneiden näyttely, jossa työntekijät pääsevät tutustumaan myytäviin uutuuksiin, järjestettiin Paviljongin uudistuneessa tapahtumatila Eventissä. Näyttelyn rakentamisesta vastasi Paviljongin oma tapahtumatekniikka. Näyttelyosastoilla vierailun lomassa nautittiin myös Paviljongin ravintolakumppani Food & Events Tapahtumaravintoloiden loihtimista tarjoiluista.
Ovet iltajuhlaan avautuivat viereiseen hallitilaan. Tapahtuman toteutukseen läpi vuosien on kuulunut iltajuhla, jonka teemat ovat olleet vahvasti ajassa kiinni. Niin myös tänä vuonna, sillä teemaksi valikoitui Cosmic Comix. Näyttävä toteutus rakentui muun muassa AI ja VR -maailmoista ja robotiikasta.
Tapahtuma on DNA Kaupalle merkittävä panostus ja tärkeä tapahtuma, jota halutaan kehittää yhdessä luotettavan kumppanin kanssa.
Tämä on meille kaikille DNA:lla erityinen päivä ja vuoden kohokohta, jota odotetaan innolla. Tapahtumasta on tullut jo legendaarinen ja kaikilla osallistujilla tuntuu olevan jonkinlainen tarina kerrottavana Jyväskylästä. Mahtavaa tulla taas Paviljonkiin ensi vuonna!
– Rea Schigin, Executive assistant, DNA Kauppa Oy
Tapahtuman järjestäjä – DNA Kauppa Oy, Paviljonki Events
DNA Expo
Tapahtuman luonne – Seminaarit, näyttelyt, iltajuhlat, koulutustapahtuma, henkilöstötapahtuma
Osallistujamäärä – 700
Tilat – Tapahtumatila Event, Encore-sali, B1-halli, Aulatilat