Exhibitors

Company

Osasto

B-482

Raatihuoneentori 16, 49400 Hamina
1point5 Oy tarjoaa puuteollisuuden konsultointia, sahojen- ja jatkojalostuslaitosten laiteratkaisuja sekä projektinjohtopalveluita kaikenkokoisille yrityksille. Meillä on pitkä kansainvälinen kokemus satojen eri sahojen ja puunjalostuslaitosten kanssa työskentelystä. Olemme osallistuneet uusien sahojen suunnitteluun, toimitukseen ja käyntiinajoon sekä ja toteuttaneet modernisointihankkeita. Voimme toteuttaa puolestasi mm. laitetoimittajien kilpailutuksen ja vertailun, lay-out suunnittelun ja kannattavuustutkimukset. Meiltä saat myös projektinjohtopalveluita kattaen koko projektin esisuunnittelusta käyntiinajoon. Voimme lisäksi toteuttaa yritysostojen tueksi tarvittavat tutkimukset. Olemme Puu 2023 messuilla osastolla B-482 yhdessä kolmen edustamamme yrityksen kanssa. ROTEX BM&M esittelee edistyksellisiä hakeseuloja. Suomen ensimmäinen ROTEX BM&M hakeseula asennettiin elokuussa 2023 Iisveden Metsä Oy:lle. ALMAB Storvik AB on tunnettu kustannustehokkaista lajittelulaitoksista, rimoituskoneista, rimaroboteista ja höyläämöistä. Lehden ilmestymisen aikaan Keski-Suomessa on Almabin toimittama laaja tasaamon modernisointi tuotannollisessa koekäytössä. Ingenjörsfirma Gösta Hedlund AB toimittaa tehokkaita tukkilajittelijoita, sahaan syöttöjä sekä sivutuotteiden käsittelyjärjestelmiä. Parhaillaan Hedlunds asentaa akselittomiin ruuvikuljettimiin perustuvaa sivutuotekäsittelyä Junnikkala Oy:n Oulun sahalle, ensi vuonna vastaava asennetaan Pölkky Oy:n Kajaanin sahalle.

www.1point5.fi

B-490

Tammasaarenkatu 1, 00180 Helsinki

ANDRITZ on yksi maailman johtavista metsäteollisuuden järjestelmien, laitteiden ja palvelujen toimittajista. Sahateollisuudelle ANDRITZ tarjoaa haketus- ja kuorintaratkaisuja sekä edistyksellistä nosturiteknologiaa. Lisäksi ANDRITZ tarjoaa erilaisia biomassakattiloita ja kaasutuslaitoksia energian tuotantoon.

EDISTYKSELLISET HAKETUS- JA KUORINTARATKAISUT

Kehitämme sahojen tarpeisiin jatkuvasti uusia pelkkahakkurija profilointiteknologioita sekä prosessioptimointeja. Yhdessä eri puolilla maailmaa olevien asiakkaidemme kanssa parannamme haketuksen laatua ja kuorintatuloksia. Teräjärjestelmiämme käyttävät sahat ja sellutehtaat ovat hallitsevassa asemassa metsäteollisuudessa.

NOSTURITEKNOLOGIAA TUKKIEN VARASTOINTIIN

Toimitamme edistyksellisiä tukkien varastointiratkaisuja vuosikymmenten kokemuksella uusimpia digitaalisia innovaatioita hyödyntäen. Nosturiteknologiallamme on mahdollista vähentää päästöjä sekä saavuttaa merkittäviä taloudellisia säästöjä.

Suomessa ANDRITZ-yhtiöiden henkilöstön määrä on noin 1 600. Osaamiskeskukset ovat Keravalla, Kotkassa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Oulussa, Savonlinnassa, Tampereella, Vantaalla ja Varkaudessa, sekä yhtiön pääkonttori Helsingissä.

www.andritz.com

B-439

Ylöstalontie 3, 07600 Mörskom

www.art-pak.fi
www.raniplast.com

https://www.art-pak.fi/

B-232

Montiskalankatu 5, 21200 RAISIO
awutek@awutek.fi
02 436 1100

www.awutek.fi

B-210

Hakakalliontie 2, 05460 HYVINKÄÄ
info@beckhoff.fi
020 742 3800

www.beckhoff.fi

D-249

Ajurinkatu 4 E 40
02650 ESPOO
CAD4Wood tuo sinulle parhaat teknologiaratkaisut puu- ja huonekaluteollisuudelle. Haluamme olla osa yrityksesi kehitystä tarjoamalla parasta teknologiaa, joka varmistaa tehokkaamman tuotannon, nopeamman palvelun ja optimoidun materiaalin kulutuksen. Tärkeä tekijä hyvän tuloksen saavuttamisessa on laadukas koulutus ja luotettava tekninen tuki. Tuotevalikoimastamme löydät seuraavat kansainvälisesti tunnetut valmistajat ja heidän tuotteet:
• Elecosoft Consultec, jonka portaiden suunnittelu- ja tuotantoohjelmisto Staircon on suosituin valinta Skandinaviassa ja Pohjoismaissa.
• TopSolid SAS, maailman johtava CAD&CAM-ohjelmistojen luoja, jolla on yli 30 vuoden kokemus, tarjoaa ainutlaatuisia ratkaisuja puuteollisuudelle TopSolid’Wood´in muodossa.
• Ardis Information Systems, joka tarjoaa pitkäaikaisen kumppanuuden yrityksille, jotka haluavat parantaa materiaalinkäyttöään ja levysahojen suorituskykyä älykkään teknologian ARDIS Optimiser´in avulla. • Direkt CNC-Systeme GmbH, jonka universaali CAD/CAM-ohjelmisto NC-Hops luo korkealaatuisen nc-koodin jokaiselle CNC-koneelle, maksimoi tuottavuuden ja varmistaa nopean polun lopputuotteeseen.
• SL-Laser GmbH, jonka tuotevalikoimaan kuuluu teollisuuskäyttöön soveltuvia maailmanluokan ProDirector -laserprojektoreita, jotka myös tekevät tuotannostasi nopeampaa ja tarkempaa.
• Flexijet GmbH, jonka joustavat, nopeat ja tarkat digitaaliset mittauslaitteet Flexijet 3D, Flexijet StairBox ja Flexijet Face ovat tulleet välttämättömäksi apuvälineeksi monille käyttäjille.

cad4wood.eu

B-437

İnönü Mah. 139. Sk. No:46
35885 Torbalı / İZMİR
TURKEY

www.cenamakina.com

B-441

Vierimaantie 7
84100 Ylivieska

Tule tutustumaan Centria-ammattikorkeakoulun uusimpiin puualan tutkimustoiminnan tuloksiin sekä monipuoliseen tuotekehityspalveluiden valikoimaan. Osastollamme pääset esimerkiksi kokeilemaan robotiikan oppimisympäristössä reaaliaikaista robotin etäohjelmointia tai voit tutustua pelillistämisen tuomiin mahdollisuuksiin tuotantoprosessien kehittämisessä. Panostamme vahvasti yritysyhteistyöhön ja toimimme alan yritysten kanssa tuotekehityksen kumppanina auttaen yrityksiä kehittämään kestäviä ja laadukkaita pintakäsittelyratkaisuja. Tule keskustelemaan, miten jalostusprosessien ja tuotekehityksen osaamisemme voisi olla teidän yrityksen tukena.

https://net.centria.fi/tki/

Clavar Oy

B-182

Kontulankaari 24 D
00940 HELSINKI

B-230

Mäntykatu 4, 15150 LAHTI
jukka.pelkonen@delmac.fi
0500 354 150

Esittelemme messuilla muutaman suosituimman tuotteemme. Suomen kenties suosituin tarkistuspyörösaha LOHMEYER FKS 355/320 levy- ja massivipuun sahauksiin on koeajettavissa osastollamme. Sahassa on kestävät teräspyöröjohteet, lineaarijohteet terien korkeussäätöön, isot sahausmitat ja halkaisuvasteen säätö 0-1300 mm tapahtuu NC-ohjauksen kautta (tai manuaalisesti riippuen mallista). CASADEI INDUSTRIA on toinen osastomme uutuuksista. E 550 - sarjan reunanauhoituskone on "all-round" reunalistakone, jolla voit ajaa EVA/PUR/PO liimoja helposti, koneessa on esijyrsintä ja puhdistusnesteiden syöttö, koneistukset, kaavinnat, puhdistukset sekä tarvittaessa myös kulmanpyöristys - kaikki kätevässä koossa. Koneella voi ajaa myös max. 5 mm puulistaa. VENETA IMPIANTI PJ MOBIL 200 on uusi puhtaan ilman suodatin purunpoistoon. Laitteessa on JET BLOWER paineilmapuhdistus suodattimille, spriklausjärjestelmä, PLC-ohjaus. Uusin laite on teholtaan 4000 m3/h, 4 kW, 15m2 suodatuspinta-alalta - sarjassaan tämä laite on ylivertainen. Esittelemme myös terä- ja tarvikevalikoimaamme mm. KRAF maalaamon kuivausvaunut ja maalauspöydät, STARK TOOLING työstöterät, PIZZI liimauslaitteet, FLADDER ja LBA hiomatuotteet sekä CONTROL LOGIC kipinäsammutusjärjestelmät . Tule osastollemme kuulemaan uusimmat vinkit tuotantoosi.

www.delmac.fi

D-250

Stettiner Strasse 1, 89616 Rottenacker - Germany

www.element-system.com

D-250

Via Maestri del Lavoro 1 33080 PORCIA (Pordenone) Italia

https://www.domusline.com/

D-220

Teollisuustie 1
66300 JURVA
info@ejh.fi
020 768 9500

TUOTTEET JA KALUSTERATKAISUT RAKENTAMISEN PROJEKTEIHIN

Laaja valikoimamme kattaa raaka-aineet, tarvikkeet ja palvelut keittiö- ja kalusteteollisuudelle, puusepille, suunnittelijoille sekä muille rakentamisen ja sisustuksen parissa työskenteleville yrityksille. Tämän lisäksi valmistamme kiintokalustekomponentteja, kodin kalusteita ja erilaisia levykalusteita projektikohteisiin omalla tehtaallamme Jurvassa. Suurin vahvuutemme on kykymme palvella asiakkaitamme kokonaisvaltaisesti. Asiakkaanamme saat kaikki tuotteet ja palvelut samasta paikasta, toimitusvarmuudella, kilpailukykyiseen hintaan.

Yhdistämme kotimaisen tuotannon ja kansainväliset innovaatiot

Tarkoin valitut kalusteteollisuuden huipputuotteet muodostavat toimivan kokonaisuuden yhdessä tehtaallamme valmistettujen kiintokalusteiden kanssa. Valikoimastamme löytyy mm. saranat, laatikot ja liukukiskot, keittiömekanismit, altaat, vetimet, jalkasarjat ja kalustepyörät, lukot ja helat, levyt ja reunanauhat, pinnoitekalvot, pintakäsittelyaineet sekä rungot ja ovet.

Puumessuilla esittelemme mm. uudet altaat, kompaktilaminaatista valmistetut kylpyhuonekalusteet, mikrolaminaattiovet sekä valmiiksi kasatut kiintokalustekomponentit.

www.hiipakka.net

D-250

Melkevegen 2
7652 Verdal, Norja

www.norscan.no

D-222

Tikinmaantie 66, 37630 VALKEAKOSKI
info@emport.fi
03 577 5700

www.emport.fi

B-464

Pytäränkatu 8, 45130 KOUVOLA
myynti@envion.fi
010 3200 200
EnviOn on merkintäjärjestelmien asiantuntija Tule osastollemme B-464 tutustumaan merkintäalan uusimpiin innovaatioihin puuteollisuudessa. Puuteollisuudessa tehdään merkintöjä vaativissa olosuhteissa ja ympäristöissä. Haastetta lisää erityisesti suuret tuotantonopeudet ja pölyiset tuotantoympäristöt. Puuteollisuudessa tehtäviä merkintöjä ovat esimerkiksi pääty- ja lapemerkinnät sekä CE-merkinnät ja lajitteluleimat. Sahat, höyläämöt, kuormalava-, lista- ja levyvalmistajat ovat puuteollisuuden toimijoita, joiden merkintätarpeisiin olemme toimittaneet luotettavat ratkaisut vuosien ajan. EnviOnin merkintäjärjestelmien ammattilaiset auttavat valitsemaan puuteollisuus ympäristöön oikeat merkintälaitteet ja musteet, joilla varmistetaan merkinnän luotettavuus ja laatu puutuotteissa sekä pakkauksissa. Ammattitaitoinen henkilöstömme vastaa merkintälaitteiden asennuksesta, käyttöönotosta, käyttökoulutuksesta ja niiden huollosta koko elinkaaren ajan.

www.envion.fi

B-374

Kukonkoivuntie 8, 15880 HOLLOLA
myynti@euroket.fi
03 753 4130

www.euroket.fi

B-172

Kokemäentie 451, 27710 KÖYLIÖ
fb@fbketju.com
020 719 9460

Valmistamme kuljetinketjuja, ketjupyöriä ja ketjun kolia usealle eri teollisuuden alalle. Varsin usein asiakkaiden yksilöllisten toivomusten perusteella muokkaamme tuotteet heille sopiviksi.

Yrityksemme tarjoaa laatua ja asiakaspalvelua.

Pyrimme työskentelemään tiiviisti asiakkaiden tuotesuunnittelun, kunnossapidon, oston ja tuotannonohjauksen kanssa. Tuotamme ratkaisuja asiakkaillemme kaikkiin kuljetinketjutarpeisiin. #neverstopmoving

www.fbketju.com

B-134

Takojantie 4
16800 ORIMATTILA
Ferroplan Oy on erikoistunut kuljetinjärjestelmien suunnitteluun, valmistukseen ja huoltoon raskaassa teollisuudessa. Teemme tuotannosta tuottavaa ja turvallista, sekä kannamme kokonaisvastuun esisuunnittelusta huoltoon. Meiltä saat saha- ja metsäteollisuuden kuljetinratkaisut: - Varastojärjestelmät - Traverssit - Mittauskuljettimet - Sivutuotekuljettimet - Siirtokuljettimet - Erikoiskuljettimet

www.ferroplan.fi

B-234

Tukkikatu 5, 53900 LAPPEENRANTA
jyri.smagin@finnos.fi
044 336 8652

Finnos on maailman johtava tukkimittarien valmistaja. Tarjoamme sahoille ratkaisuja tukinlajittelusta sahalinjoihin. Tarkalla mittauksella, optimoinnilla ja tietoon perustuvalla päätöksenteolla parannamme tuotantosi tehokkuutta.

Me kehitämme, valmistamme ja tuemme. Kaiken tekemisemme ohjenuorana toimii tavoite sahateollisuuden vallankumouksesta ja hysteerisen kasvun luomisesta asiakkaillemme.

www.finnos.fi

B-488

Heliosgatan 3, Heliosgatan 3 STOCKHOLM

www.firefly.se

D-250

Sahaajakatu 24
00880 HELSINKI

www.ostnorfinland.fi

D-164

Äyritie 24
01510 VANTAA
palvelut@ford.fi
010 344 7100

www.ford.fi

D-250

C/O TMF Finland Oy
Erottajankatu 15-17
00130 HELSINKI

www.franke.com

B-463

Pajatie 8, 40630 JYVÄSKYLÄ
0400 234 406
FreshWind Oy on kotimainen korkeapainesumutusjärjestelmien valmistaja. Toimitamme FreshWind-järjestelmiä teollisuuteen eri toimialoille pölynsidontaan, kostutukseen ja jäähdytykseen avaimet käteen-periaatteella. Tarjoamme myös erikoisilmastoinnin konsultointi- ja suunnittelupalveluita. Meiltä saat myös Danfoss korkeapainepumppujen huollot ja varaosapalvelut.

www.freshwind.fi

B-310

Mikkelänkallio 5, 02770 ESPOO
fi@fromm-pack.fi
020 712 1520

Fromm Pakkaus Oy on Espoossa toimiva, vuonna 1991 perustettu, sveitsiläisen FROMM -konsernin omistama myyntiyhtiö. Toimimme koko Suomen alueella ja lisäksi harjoitamme vientiä Baltian maihin. Tuotevalikoimaamme kuuluvat vannehtimiskoneet ja -materiaalit, käärintäkoneet ja –kalvot sekä AIRPAD® –koneet ja kalvot. Kaikille tuotteillemme on myös huolto ja varaosapalvelut Suomessa. Korkealaatuiset ja innovatiiviset tuotteemme mahdollistavat kustannustehokkaan tuotannon.

www.fromm-pack.fi

D-250, B-328

Grass Platz 1
6973 Höchst/Austria

We offer excellent movement design and we turn opening and closing furniture into an experience.
Products made by GRASS meet the requirements of leading furniture brands and the most renowned interior designers.
Numerous internationally recognised design awards attest to this.
Whether drawers, slides, hinges or flaps: We bring furniture to life.

https://www.grass.eu/

D-111

Hyttimestarinkuja 3, 02780 Espoo

www.hahle.com

B-276

Tehtaantie 21, 18100 Heinola
03848411

HEINOLAN toimitusvalikoimaan kuuluvat kuivauksen teknologiat sekä näiden automaatiot turvaratkaisuineen. Osaamisellamme ja kyvyllämme hyödyntää uusimpia tekniikoita olemme edelläkävijöitä uusien kuivaamoiden ja modernisointien toteutuksissa. HEINOLAlla on satavuotiset perinteet hakkurivalmistuksesta, ja yritys onkin Euroopan johtavia hakkuritoimittajia. Kestävillä HEINOLA hakkureilla tuotetaan tehokkaasti korkealaatuista haketta, joka täyttää hyvin sellu- sekä energiateollisuuden laatuvaatimukset. HEINOLA Service palvelee asiakkaitaan varaosa- ja huoltotoiminnoissa.

www.heinolasm.fi

B-380

Pörguvälja tee 9,
Jüri, Rae Parish
75306 Harju County, ESTONIA
hekotek@hekotek.ee
+372 605 1450
tonis.halda@hekotek.ee
kenneth.westermark@kolumbus.fi

www.hekotek.ee

D-250

Yrittäjäntie 6, 60100 SEINÄJOKI
mail@helatukku.com
029 123 9400

www.helatukku.com

D-170

Pännäistentie 141, 68600 Pietarsaari
info@herrmans.fi

www.herrmans.fi

D-242

Hiojankatu 4, 15010 LAHTI
tilaus@fi.hettich.com
029 001 1300

www.hettich.com

D-114

Huoltotie 3
80790 KONTIORANTA
www.hiil.fi
050 569 0581

Hiil Oy valmistaa Kiertopuu®️ -verhoilutuotteita. Ne ovat kierrätettyä tai teollisuuden sivuvirtapuuta, jotka on pintahiillytetty energiahetokkaalla biokaasua hyödyntävällä menetelmällä. Lopputuloksena on kaunis ja kestävä kiertotaloustuote rakentamiseen. Tuote sopii parhaiten sisä- tai ulkokäyttöön näkyviin rakenteisiin. Puumessuille Hiil tuo näytille useamman pintahiillytetyn Kiertopuu®️ -seinän erilaisilla pintakäsittelyillä.

Tutustu Kiertopuu®️ -tuotteisiin ja hiilletyn puun tuotantoon Hiilin nettisivuilla tai sosiaalisissa medioissa tunnuksella @hiilmaterials

hiil.fi

D-260

Tiiriskankaankuja 4, 15860 HOLLOLA
info@hvloy.fi
03 874 340

Hollolan Viilun ja Laminaatin osastolta löydät tuoreimmat luonnolliset pintamateriaaliratkaisut kaluste- ja puusepänteollisuuden tarpeisiin! Esittelemme osastollamme suomen kattavimman aitoviiluvalikoiman lisäksi CWP Coloured Wood Products Oy:n viiluja, Forbon Furniture Linoleumia ja italialaisen Arpa Industrialen korkeapainelaminaatteja.

Laaja tuotevalikoimamme ja ammattitaitoinen konsultointipalvelumme takaavat projektillesi onnistuneen lopputuloksen. Yksilöidyillä pintamateriaaliratkaisuilla saadaan aikaiseksi laadukas ja esteettinen kokonaisuus projektiin kuin projektiin. Tutustu tarkemmin tuotteisiimme ja palveluihimme osastollamme D260 ja verkossa www.hvloy.com! HVL:n löydät Instagramista @hollolanviilujalaminaatti ja Facebookista @hvloy.

www.hvloy.fi

HtF Group Oy

D-250

Yrittäjäntie 6
60100 SEINÄJOKI

D-250

Tupalankatu 4
15680 Lahti

www.hafele.com.de/en

D-250

Sjöbovägen 1
SE-335 32 Gnösjö

https://www.ima.se/en/

B-301

Tiilimäentie 1 B
02330 ESPOO

Informa Oy on tuote- ja pakkausmerkinnän sekä tiedonkeruun täyden palvelun ratkaisutoimittaja. Esittelemme osastollamme mm. ympäristöystävällistä vahamerkintää, mustesuihkumerkintää, merkinnänhallintaohjelmiston hyötyjä sekä etiketöintiratkaisuja erityisesti saha-ja puuteollisuuden merkintätarpeisiin.


www.informa.fi

B-314

Tiemestarinkatu 3, 20360 TURKU
info@innomac.fi
02 777 650

www.innomac.fi

B-260

Svinhufvudinkatu 19, 15110 LAHTI
sales@jartek.fi
03 787 5400

Jartek esittelee Puumessuilla uusimmat mekaniikka- ja automaatioratkaisut saha- ja puuteollisuuteen. Tervetuloa!

www.jartek.fi

D-110

Industriestrasse 1, AT-6939 HÖCHST, AUSTRIA
info@blum.com
+43 55 787 050

www.blum.com

B-466

Patteristonkatu 3 D-rakennus
50100 MIKKELI

”Xamk esittelee messuilla syksyllä 2023 Savonlinnaan valmistuvan puu- ja hybridirakentamisen laboratorion tulevia palveluja, testauslaitteistoja ja yritysyhteistyömahdollisuuksia.

Esittelemme aktiviteetteja joita ovat mm. juuri valmistunut testitalo mittausympäristöineen, puurakennusten välipohjien mittaus-, testaus- ja kehitysprojekti sekä ympäristöselosteiden hankkimista tukeva projekti.

Lisäksi esittelyssä on teollisen puurakentamisen insinöörikoulutus Insinööri (AMK), rakennustekniikka, teollinen puurakentaminen - Xamk”

Xamkin osastolla on myös esillä Xamk Mikpolis-tutkimusyksikön puun modifiointiin ja palotestaukseen liittyvät palvelut.

www.xamk.fi

B-459

Kivilähteentie 13
33470 YLÖJÄRVI

Kivilähde on yksi Suomen suurimmista kiven jalostajista. Valmistamme keittiöiden kivitasot, keraamiset tasot sekä kvartsitasot Ylöjärven tehtaallamme, toimitukset kaikkialle Suomeen. Puumessuilla esittelemme 4 uutta sävyä keraamisten tasojen mallistoomme, tervetuloa tutustumaan!

www.kivilahde.fi

B-342

Tiilitie 18
01720 VANTAA

Kaeser Kompressorit Oy on osa kansainvälistä Kaeser Kompressoren SE -yhtiötä, joka on yksi maailman johtavista kompressorivalmistajista. Yhtiö on perustettu vuonna 1919 ja sillä on tytäryhtiöitä maailmanlaajuisesti yli 50 maassa. Kaeser Kompressorit Oy on johtava paineilmajärjestelmien tarjoaja myös Suomen markkinoilla. Kompressorien ja paineilmajärjestelmien toimittamisen lisäksi vahvuutenamme on asiakaskohtainen suunnittelu ja kartoitus sekä maankattava huolto-organisaatio, joka on asiakkaittemme tukena 24 tuntia vuorokaudessa.

www.kaeser.com

B-206

Na Dolech 6, 58601 JIHLAVA, Czech Republic
jihlava@katres.cz
+420 567 304 002

www.katres.cz

B-226

Kuivassuon teollisuusalue, 26510 RAUMA
sales@ketjurauma.fi
02 8377 4600

www.ketjurauma.fi

B-122

Kurikantie 287, 61850 KAUHAJOKI AS
info@kiinnike-heinonen.fi
06 232 1043
Maahantuomme BeA -kiinnitystyökalut ja kiinnikkeet ammattikäyttöön. BeA perustettiin Saksassa vuonna 1910. Siitä lähtien BeA on tarjonnut markkinoiden laadukkaimpia työkaluja ja kiinnitystarvikkeita, erinomaista tuotetukea sekä nopeaa palvelua.

www.kiinnike-heinonen.fi

B-201

Säikäntie 24
91100 II

www.konejare.fi

B-200

Kehätie 2, 85410 SIEVI
konepuristin@konepuristin.com
08 488 6200

Konepuristin Oy on kohta 50 vuoden ajan toimittanut kiinnitystarvikkeita puurakentajille. Tuotteet tulevat Euroopan johtavilta valmistajilta ja -toimittajilta kuten Simpson Strong-tie, Frap Metall, Sherpa, Sihga, Stafa, Schurmann&Hilleke, Index, Kalm ja Eurotec GmbH. Lisäksi edullisemman hintatason tuotteita valmistetaan Kaukoidässä. Erikoistuotevalmistus tapahtuu yhdessä kumppaniverkoston kanssa Sievin seudulla. Volyymituotteille on ETA lausunnot. Rakennusprojektissa hallittavia tuotenimikkeitä on vähintään satoja. Joissakin tapauksissa määrä voi kivuta jopa tuhansiin. Jo yli puolet Konepuristimen toimituksista pakataan työmaakohtaisiin paketteihin. Tällöin asiakas saa tarvitsemansa määrän kiinnitystarvikkeita oikeaan aikaan tehtaalle tai työmaalle toimitettuna. Kiinnitystarviketoimitusten ulkoistamisella voidaan 100 – 200 nimikkeen hallinta ulkoistaa ja yhdistää yhdeksi nimikkeeksi – KIINNIKEPAKETTI. Tällöin kiinnitystarvikkeiden tilaaminen, vastaanotto, varastointi, varastotilat, varastointitappiot, määrien seuranta, inventointi jne jäävät pois. Onkin helppo ymmärtää miksi toimintamalli yleistyy jatkuvasti ja perinteisten varastotilausten määrä vähenee. Pakettiin on saatavissa myös muita lavatoimitukseen mahtuvia rakennustarvikkeita. Ota yhteyttä. Kerromme lisää Toimitusjohtaja Antero Kujala p 044 5442880

www.konepuristin.com

D-280

Tehdastie 2, 16600 JÄRVELÄ
info@koskisen.com
020 55 341

Koskisen on yli satavuotias puunjalostuksen perheyritys. Vuosikymmenien saatossa meistä on hioutunut kansainvälinen puutuotteiden ja puunjalostuksen erikoisosaaja. Me Koskisella pidämme huolta suomalaisen metsän vastuullisesta hyödyntämisestä jalostaen siitä sahatavaraa, vaneria ja lastulevyä.
Meillä vaneri valmistetaan uusiutuvasta raaka-aineesta, suomalaisesta koivusta. Suomalainen koivuvaneri on kestävä ja vahva materiaali kuljetusvälineiden lattioihin ja kaikkeen rakentamiseen. Sen vaalea koivupinta sopii erinomaisesti myös sisustamiseen kuten seinä- ja kattolevyiksi tai huonekalujen materiaaliksi.
Meidän valikoimastamme asiakas saa räätälöidyt vanerituotteet
- Kaikkeen rakentamiseen
- Kevyisiin ja raskaisiin kuljetusvälineisiin
- Pakkausteollisuuteen
- Stanssaukseen
- Sisustamiseen ja kalusteisiin
- Puusepänteollisuuteen
Vanerituotteet ovat ympäristöystävällisiä koko elinkaarensa ajan. Meillä puun matka metsästä pitkälle jalostetuksi vaneriksi on alusta loppuun oman yhtiön osaajien käsissä. Valikoimassamme on saatavilla myös suuri saumaton 1900 x 4000 mm koivuvanerilevy, 50 mm paksut vanerilevyt sekä asiakaskohtaiset, pieniinkin määrämittoihin sahatut levyt.

www.koskisen.fi

D-250

Yrittäjäntie 6, 60100 SEINÄJOKI
info@kvsoy.fi
044 972 6962

www.kvsoy.fi

D-250

Vartiokuja 1
76850 NAARAJÄRVI

https://kwc.com/fi_FI/professional

B-440

Niemenkatu 73, 15140 LAHTI
umfi@kyocera-unimerco.com
03 777 6070

www.kyocera-unimerco.fi

B-431

Vihiojantie 10, 33800 TAMPERE
laatukattila@laka.fi
03 214 1411

www.laka.fi

D-120

Mukkulankatu 19
15210 LAHTI

LAB-ammattikorkeakoulu | LAB.fi Opiskelun ja työn parhaat puolet. LAB-ammattikorkeakoulu on työelämän innovaatiokorkeakoulu, joka toimii Lahdessa, Lappeenrannassa ja verkossa. Tavoitteenamme on uudistaa työelämää ja työnteon tapoja. Kokeilemme uusia asioita ja tekemisen tapoja kestävästi ja vastuullisesti, yhdessä yritysten kanssa.

www.lab.fi

B-290

Otakaari 5
02150 ESPOO
040 9654367
labra.ai

Labra Ai Vision konenäköasema on edistyksellinen ja kustannustehokas ratkaisu automatisoituun puutavaran visuaaliseen lajitteluun. Tekoälypohjaisen ohjelmiston avulla voit lajitella tuotantoa entistä tarkemmin ja samalla vapauttaa henkilöstöä muihin tehtäviin. Toimitus toteutetaan ns. avaimet käteen -palveluna sisältäen kaiken laitteiston ja ohjelmiston ja konenäköasema voidaan asentaa olemassa olevalle linjalle usein muuttamatta nykyisiä rakenteita. Tule vierailemaan osastollamme ja tutustumaan tuotedemoihin!

labra.ai

B-350

Yhdyskatu 35, 15200 LAHTI
ltt@lahdenterateos.fi
03 8733 100

Puuntyöstöterät - Lahden Teräteos Oy on puuntyöstöterien valmistukseen, markkinointiin ja huoltoon erikoistunut yritys. Profiiliterät, Suorat terät, Kutterit, Sormiliitosterät, CNC-Jyrsinterät, Timanttiterät, Pyöröterät.

Cutting tools for woodworking - The company Lahden Teräteos Oy has specialized itself for manufactoring woodworking tools their marketing and maintenance. Profile cutters, Standard cutters, Planing cutter heads, Finger joint cutters, CNC-Router cutters, PCD-Tools, Saw Blades.

ACECO, Yhdysvallat: Sormiliitosterät. AIGNER, Itävalta: Timanttivaihtopala terät. AKE, Saksa: Pyöröterät, Timanttiterät. CERATIZIT, Saksa: HW-Vaihtopalat. ETP, Ruotsi: Hydroholkit, Istukat. FABA, Puola: Pyöröterät, Timanttitappiterät. FREUD, Italia: Puuntyöstöterät. KANEFUSA, Japani: Höylänterät. SAIDTOOLS, Italia: Hiomalaikat. STEHLE, Saksa: Sormiliitosterät. TIGRA, Saksa: HW-Vaihtopalat.

www.lahdenterateos.fi

D-130

Hauptstrasse 149
CH-4416 Bubendorf
Switzerland

http://www.lamello.com

B-312

Patruunatehtaantie 13, 62100 LAPUA
posti@lapua-ketjut.fi
06 435 1200

Lapua-ketjujen laadukkaat kotimaiset kuljetinketjut, ketjupyörät ja oheistuotteet. Valikoimaa täydentämässä Ketjumaailman kattava ketjutuotevalikoima eri teollisuuden tarpeisiin.

www.lapua-ketjut.fi

D-280

Ruskonniityntie 19, 90620 OULU
juha.uusitalo@levypinta.fi
040 042 4266

www.levypinta.fi

B-180

Vanha Porvoontie 229 A
01380 VANTAA

www.mitsubishi-forklift.fi

B-460

PL 4
13101 HÄMEENLINNA
Loimua tarjoaa saha -ja levyteollisuudelle energiatuotannon ulkoistamista ja kumppanuutta vahvalla kokemuksella ja asiantuntemuksella. Palvelumme kattaa monipuolisesti teollisuuden energia-, energiatehokkuus- , jäähdytys- ja lämpöratkaisut sekä näihin liittyvät lisäpalvelut, kuten investoinnit ja rahoitus, polttoaineen hankinta, päästökauppa, raportointi sekä energiatuotannon etävalvonta- ja operointi. Tuotamme tällä hetkellä energiapalvelua mm. Koskisen sahalle ja levytehtaalle Järvelässä sekä Junnikkalan sahalle Oulaisissa.

www.loimua.fi

B-152

Vakiotie 4B, 21420 Lieto
lsab@lsab.fi
02 273 5500
Saha- ja puuteollisuuden terätalo. Olemme erikoistuneet terähuoltoon ja terien jälleenmyyntiin. Terähuoltotehtaamme ovat Liedossa Turun kupeessa ja Kajaanissa. Päämiehiämme ovat: - LSAB Group - LTT - Tenryu

www.lsab.fi

B-354

Vesijärvenkatu 38, 15140 LAHTI
asiakaspalvelu@lsk.fi
020 781 4200

www.lsk.fi

B-466

Maaherrankatu 34
50100 MIKKELI, sales.luxhammar.com

www.luxhammar.com

U-102

Ouluntie 972
91300 YLIKIIMINKI
www.mammuttihirsi.fi
info@mammuttihirsi.fi
020 733 4343

www.mammuttihirsi.fi

B-126

Kalevankatu 10, 60100 SEINÄJOKI

www.mariocon.fi

B-480

Klovinpellontie 1-3, 02180 ESPOO
espoo@microtec.eu
010 208 5501

MiCROTEC on ollut yli 40 vuoden ajan maailman johtava puun ominaisuuksien älykkääseen mittaukseen keskittyvä teknologiayhtiö. Vuonna 2021 MiCROTEC-konserniin yhdistyivät suomalainen FinScan ja ruotsalainen WoodEye. Nyt MiCROTEC on 360 ammattilaista ympäri maailmaa kehittämässä entistä tehokkaampia, tekoälyyn perustuvia mittausratkaisuja asiakkaidemme kannattavuuden parantamiseksi.

Kehitämme sahateollisuudelle mittauslaitteita ja teknologiaa, joka parantaa sahojen kannattavuutta. Edistyksellinen kuvausteknologia ja tekoälyyn perustuvat ohjelmistoratkaisut parantavat jokaisesta tukista saatavaa tuottoa. Tiedon hyödyntäminen kasvaa ja muuttaa totuttuja tapoja toimia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että lankeavien laatujen määrä vähenee ja asiakastuotteiden määrä kasvaa.

Tuomme osastollemme nähtäväksi poikittain mittaavan laadutusmittarimme Finscanin sekä tukkimittarimme Truespinin. Näiden lisäksi voit tutustua käytännössä ohjelmistoihimme Mill Manageriin ja WebReportiin. Ja tietysti kerromme mielellämme lisää kaikista tuotevalikoimamme tuotteista ja etsimme parhaan mittalaiteratkaisun juuri sinun sahallesi.

www.espoo.microtec.eu

B-442

Ylistönmäentie 26
40500 JYVÄSKYLÄ

www.mltfinland.fi

B-130

Martinkyläntie 9 A-C, 01770 VANTAA
info.fi@mosca.com
0207 498 000

www.mosca.com/fi-fi/

B-338

Hallitie 16 VA 1, 96320 ROVANIEMI
asiakaspalvelu@je-nettiverstas.fi
044 223 0170

Mukana messuilla mobiili täyden levyn Yeti CNC-kone. Kone on kasattavissa/purettavissa 5min ja voidaan nostaa hyllylle, kun sitä ei käytetä. Lisäksi esittelyssä Festool uutuudet ja kampanjat - mm. akkukampanja. Record Powerin puuntyöstökoneista mukana mm. uusi Sabre-mallisto ja Herald-sorvi. Lisäksi mahdollisuus tutustua Vectricin Aspire ja VCarve Pro ohjelmiin.

Osastollamme esittelyssä kevyen luokan CNC-koneiden nykypäivä - Mukana Suomessa suunniteltu ja valmistettu Polar Bear CNC-kone mallisto ja englantilainen YETI-CNC - helposti kohteeseen kannettava täyden levyn CNC-kone.

Tarjoamme myös laadukkaat perinteiset puuntyöstökoneet pienille ja keskisuurille yrityksille, oppilaitoksille ja harrastajille. Puuntyöstökoneista tuomme maahan Record Power ja Laguna koneita.

www.je-nettiverstas.fi

B-308

Myllyharjuntie 20, 43200 JÄMSÄNKOSKI
info@nextoil.fi

www.nextoil.fi

B-360

Hevoshaantie 5, 64100 KRISTIINANKAUPUNKI
nordautomation@nordautomation.fi
020 761 6200
Nordautomation Oy on vuonna 1991 perustettu, puunjalostusteollisuuden projektitoimituksiin erikoistunut yritys ja markkinoiden johtava tukinkäsittelytekniikoiden valmistaja. Yhtiö on erikoistunut myös sivutuotekuljettimien (kuori, puru ja hake) kehittämiseen ja markkinointiin.

www.nordautomation.fi

B-478

Konetie 5, 04300 TUUSULA
mika.rauha@nss.fi
0400 881 176

Vannesahanterät / Bandsaw blades --- Uddeholm & Sandvik
Vannesahanterien huolto / Service of bandsaw blades
Pyörösahanterät / Circular saw blades --- Nässjö

www.nss.fi

D-238

Tiiriskankaantie 3, 15860 HOLLOLA
info@novowood.fi
020 720 9400

Novo Woodin osastolla pääset tutustumaan monipuoliseen materiaalivalikoimaan kaluste- ja puusepänteollisuuden tarpeisiin. Huolella valittu maailmanlaajuinen toimittajaverkostomme mahdollistaa laajan tuotevalikoiman ja joustavat toimitusajat. Ammattitaitoinen henkilökuntamme yhdessä kattavan alihankintaverkostomme kanssa takaavat tuotteiden monipuoliset jatkojalostuspalvelut.

www.novowood.fi

B-472

Tupalankatu 4,15680 LAHTI
info@olsa.fi
010 820 7200

Olsa on puusepän-, levykalusteteollisuuteen ja muovintyöstöratkaisuihin keskittynyt laitetoimittaja
Valikoimastamme löydät CNC-työstökeskukset, reunalistoituskoneet, erilaiset sahat, höylät ja puruimurit. Tarjoamme laitetoimituksien lisäksi huoltopalvelut yli 35 vuoden kokemuksella.

Tervetuloa tutustumaan messuosastollemme alan eri uutuuksiin. Koeajettavissa mm. ainutlaatuinen patentoitu Format4 GlueBox-reunanauhoituskone jossa PUR-liima annostellaan nauhana perinteisen granulaatin tai patruunan sijaan. Lisäksi esillä LightPos valopalkkipöydällä oleva CNC-työstökeskus ja erilaisia peruskoneita.

www.olsa.fi

B-329

Teknologiapuisto 1
61800 KAUHAJOKI

www.oranova.fi

D-250

Vantaankoskentie 14
01670 VANTAA
saku@osram.com
0400 454 677

www.osram.com

B-140

Sahaajantie 10, 18200 HEINOLA
etunimi.sukunimi@ot-control.fi
03 553 5600

Ot-Control suunnittelee sähkö- ja automaatioratkaisuja eri teollisuuksien tarpeisiin. Erityisesti saha- ja puuteollisuuden ratkaisut, joita tukevat älykkäät sovellukset ja kameratekniikka.

www.ot-control.com

B-461

Maakeskenraitti 107
17470 MAAKESKI

www.pamel.fi

B-430

Itäkyläntie 98, 62600 LAPPAJÄRVI
myynti@passimo.com
06 557 7441

www.passimo.com

B-352

Tupalankatu 9, 15680 LAHTI
info@penope.fi
03 87 870

Luotettavat ratkaisut mekaanisen puuteollisuuden tarpeisiin. Penope Oy harjoittaa korkealaatuisten puuntyöstökoneiden, konelinjojen sekä terien, suodatinjärjestelmien ja teollisuustarvikkeiden maahantuontia ja kauppaa.

Asiakkaita palveleva tekninen henkilöstömme huolehtii toimitusten ammattitaitoisesta asennuksesta, ylläpidosta, huollosta ja varaosapalvelusta.

Laatujärjestelmämme on sertifioitu ISO 9001:2015-standardin mukaan.
- Markkinoiden laajin tuotevalikoima puuntyöstöalan erilaisiin tarpeisiin - Toimitukset aina täydellisiin linja- ja tehdaskokonaisuuksiin asti

- Asennus-, ylläpito-, huolto- ja varaosapalvelut

- Edustuksessa maailman johtavat konevalmistajat

Päämiehet: AL-KO, Biesse, JKF, Makor, Microtec, REX, System TM, Kallesoe

www.penope.fi

B-432

Vihikari 6 A, 90440 KEMPELE
sales@pinja.com
040 180 2400

Tarjoamme metsäteollisuuden järjestelmäratkaisut puun hankinnan, korjuu- ja kuljetuslogistiikan sekä sahan ja puunjalostuksen toiminnanohjaukseen. Pinja Digital Forest Platform - Hallitse koko arvoketjua alan parhaiden käytänteiden ja palvelujen tukemalla modulaarisella digitalisaatioratkaisulla. Pinja Digital Forest Platform tarjoaa oikeat työkalut koko arvoketjun virtaviivaistamiseen aina metsästä jatkokäsittelyyn ja toimitukseen asti. Moduulipohjainen kokonaisuus soveltuu itsenäiseksi MES- ja ERP-ratkaisuksi tai se voidaan liittää nykyiseen ERP-järjestelmään. Lisäksi Pinja Digital Forest Platformin ratkaisut skaalautuvat eri kokoisten toimijoiden tarpeisiin. Optimointiteknologiamme auttavat sahalaitoksia parantamaan kannattavuuttaan. Yhdistämme Pinjan ERP- ja MES-osaamisen sekä tuotannon optimoinnin ainutlaatuiseen tukkimittariin ja sormenjälkiteknologiaan, joka hyödyntää tietokonetomografiaa. Tiedolla johtamisen palvelumme auttavat sinua hyödyntämään dataa päätöksenteon tukena. Tarjoamme tietovarastoratkaisuja, tekoälyä ja koneoppimista, jotka tuovat lisäarvoa liiketoiminnallesi. Integraatiopalvelumme puolestaan tehostavat yrityksesi prosesseja ja lisäävät tuottavuutta. Tervetuloa osastollemme B-432 tutustumaan, kuinka voit viedä liiketoimintasi kestävästi uudelle tasolle Pinjan metsä-, saha- ja puunjalostusteollisuuden digitalisaation ratkaisuiden avulla. Pinjan asiantuntijatiimi on paikalla valmiina vastaamaan kysymyksiisi ja löytämään sinulle parhaat ratkaisut!

www.pinja.com

B-220

Pohjolantie 7, 61800 KAUHAJOKI
pinomatic@pinomatic.fi
020 741 9720

Esittelemme messuilla Pinomaticin tuotantoa, suomalaista innovaatiota ja ammattitaitoa erilaisin videoin, esittein sekä näyttelykonein.
Pinomatic valmistaa kokonaisia tuotantolinjoja ja yksittäisiä laitteita puuteollisuuteen. Toteutuksessa käytämme Pinomaticin varmatoimisia vakiolaitteita yhdistettynä asiakaskohtaisiin erikoisratkaisuihin. Osaamisalueitamme ovat sahojen jatkojalostus, painumattoman hirren tuotanto, liimapalkki- ja CLT-tuotanto, LVL- ja vaneriteollisuus, liimalevyteollisuus, paneeli- ja listatuotanto, ovi- ja ikkunatuotanto sekä lavateollisuus. Pinomatic-tuotteisiin kuuluvat pinonta- ja pinonpurkulaitteet, automaattiset mekanisointilaitteet, liimalevypuristimet, pakkauskoneet sekä skannerit puun automaattiseen laadutukseen sekä optimoivat katkaisusahat.
Olemme toteuttaneet mekaniikan ja automaation laitetoimituksia ammattitaidolla jo 35 vuotta.
Tervetuloa tutustumaan osastollemme B-220!

www.pinomatic.fi

B-326

Lukkosepänkatu 14, 20320 TURKU
info@projecta.fi
020 771 30

Projecta – Pro ratkaisut teollisuudelle ja tekijöille

Projecta on teollisuuden ja tekijän kumppani – alansa johtava yritys. Toimitamme uusinta tuotantoteknologiaa maailman arvostetuimmilta valmistajilta, kuten Homag, Weinmann ja Altendorf. Koneratkaisumme päätyvät usein puutuote-, talo-, lasi- ja alumiiniteollisuuteen – komponentit, työkalut ja tarvikkeet kaikkialle, jossa tehdään tulosta. Olemme suomalainen perheyritys, joka on toiminut teollisuuden ja tekijöiden tukena jo 75 vuotta. Toimipisteemme sijaitsevat Turussa ja Tallinnassa.

Projectalla on messuilla kaksi osastoa. Osastolla B-326 voit tutustua puutuotekoneisiin ja -ohjelmistoihin. Osastolla B-128 on esillä erilaisia paineilmaratkaisuja ja nostimia.

www.projecta.fi

B-336

Viikinäistentie 26, 19210 LUSI
info@promesol.fi
040 500 5571

PROMESOL toimittaa sekä teollisuusstandardeina tunnettuja että asiakastarpeisiin räätälöityjä mittaus- ja merkintäjärjestelmiä.

Yleisesti tunnettuja järjestelmiä ovat esimerkiksi Limabin pituusmittauslaitteet ja Dynalysen lujuuslajittelujärjestelmät. Tulevaisuuden standardina näemme lisäksi Dynalysen kosteusmittalaitteet, joiden osalta ensitoimitus Suomessa on sovittu. Räätälöidyistä järjestelmistä yhtenä mielenkiintoisimmista pidämme Prometag -lasermerkkausjärjestelmää, joka mahdollistaa tarkan, visuaalisen merkinnän korkeillakin linjanopeuksilla.

Toimitusten lisäksi, huolehdimme asiakkaamme järjestelmien ylläpidosta ja kehitystarpeista. Pelkän toimittajan sijasta, pidämmekin itseämme enemmänkin asiakkaamme läheisenä ja pitkäaikaisena kumppanina.

www.promesol.fi

B-470

Viilukatu 11, 18130 HEINOLA
raimo.seppanen@pronorcontrol.fi
0400 541 260
Pronor Control Oy tarjoaa mekaaniseen metsäteollisuuteen automaatioratkaisuja. Yritys omaa vahvan ja koetellun automaatio osaamisen lisättynä kykyyn hyödyntää viimeisen tietotaidon tuomia mahdollisuuksia ratkaista asiakkaiden tuotantolinjoihin liittyviä haasteita. Pronor Control Oy:n automaatioratkaisut perustuvat vankkaan sahalaitoskokemukseen. Yritys hyödyntää vahvasti Siemensin ratkaisuja ohjelmointiympäristössä tarjoten asiakkailleen toimittajista riippumattoman järjestelmän, myös tulevaisuuden haasteisiin. Toimitettavat automaatioratkaisut perustuvat vapaasti markkinoilta saataviin komponentteihin. Siemens TIA Portal ympäristöön yritys on kehittänyt omat ohjelmat ja käyttäjäystävälliset asiakaskohtaiset käyttöliittymät erityisesti sahatavaran käsittelyprosessin kaikkiin vaiheisiin. Pronor Control Oy luovuttaa toimituksen yhteydessä automaation viimeiset ohjelmaversiot asiakkaansa hallintaan ilman mitään tarvetta erillisen lähdekoodin hankintaan. Pronor Control Oy on avoin toimimaan kaikkien mekaniikkatoimittajien kanssa yhteistyössä sekä pienempien modernisointien, kuin kokonaisten laitosten ollessa kyseessä. Tervetuloa Puu 2023 messuille Jyväskylään osastollemme B-470 keskustelemaan nykyaikaisen automaation mahdollisuuksista tuotantoympäristön kehittämisessä. Osastollamme kerromme esim. miten voimme toteuttaa noin 45 % sähköenergiansäästön prosessien kohteissa, joissa tapahtuu edestakaista liikettä. Tämän lisäksi esim. sähkötilojen jäähdytystarve pienenee huomattavasti ratkaisumme pohjalta. Lisäksi esim. virtuaalianturointi saattaisi olla teitä kiinnostava ratkaisu tuotantolaitteistoihinne. Vahva automaatio-osaaminen yhdistettynä oikein mitoitettuun mekaniikkaan takaa toimitettujen ratkaisujen käytettävyyden myös tulevaisuuden muuttuvia markkinatilanteita ajatellen.

Pronor Control Oy tarjoaa mekaaniseen metsäteollisuuteen automaatioratkaisuja. Yritys omaa vahvan ja koetellun automaatio osaamisen lisättynä kykyyn hyödyntää viimeisen tietotaidon tuomia mahdollisuuksia ratkaista asiakkaiden tuotantolinjoihin liittyviä haasteita. Pronor Control Oy:n automaatioratkaisut perustuvat vankkaan sahalaitoskokemukseen. Yritys hyödyntää vahvasti Siemensin ratkaisuja ohjelmointiympäristössä tarjoten asiakkailleen toimittajista riippumattoman järjestelmän, myös tulevaisuuden haasteisiin. Toimitettavat automaatioratkaisut perustuvat vapaasti markkinoilta saataviin komponentteihin. Siemens TIA Portal ympäristöön yritys on kehittänyt omat ohjelmat ja käyttäjäystävälliset asiakaskohtaiset käyttöliittymät erityisesti sahatavaran käsittelyprosessin kaikkiin vaiheisiin. Pronor Control Oy luovuttaa toimituksen yhteydessä automaation viimeiset ohjelmaversiot asiakkaansa hallintaan ilman mitään tarvetta erillisen lähdekoodin hankintaan. Pronor Control Oy on avoin toimimaan kaikkien mekaniikkatoimittajien kanssa yhteistyössä sekä pienempien modernisointien, kuin kokonaisten laitosten ollessa kyseessä. Tervetuloa Puu 2023 messuille Jyväskylään osastollemme B-470 keskustelemaan nykyaikaisen automaation mahdollisuuksista tuotantoympäristön kehittämisessä. Osastollamme kerromme esim. miten voimme toteuttaa noin 45 % sähköenergiansäästön prosessien kohteissa, joissa tapahtuu edestakaista liikettä. Tämän lisäksi esim. sähkötilojen jäähdytystarve pienenee huomattavasti ratkaisumme pohjalta. Lisäksi esim. virtuaalianturointi saattaisi olla teitä kiinnostava ratkaisu tuotantolaitteistoihinne. Vahva automaatio-osaaminen yhdistettynä oikein mitoitettuun mekaniikkaan takaa toimitettujen ratkaisujen käytettävyyden myös tulevaisuuden muuttuvia markkinatilanteita ajatellen.

www.pronorcontrol.fi

B-470

Viilukatu 11
18130 HEINOLA

Pronor Mechanic Oy tarjoaa mekaaniseen metsäteollisuuteen sahalaitoksille mekaanisia ratkaisuja.

Keskitymme sahatavaran lajittelulaitoksien: tuorelajittelu, rimoitus, kuivalajittelu ja paketointilaitoksien laitteiden kehittämiseen ja toimittamiseen.

Yrityksen osaamispohja on vahva johtuen henkilökunnan pitkäaikaisesta kokemuksesta sahateollisuuden konetoimituksissa.

Olemme kehittäneet laitteita useaan kohtaan sahalaitosprosessia pyrkien tuomaan asiakkailleen ratkaisuja, jollaisia konetoimittajat eivät ole ennen tarjonneet.

Yritys on innovatiivinen tuotekehityksessään, mutta tuotettavien ratkaisujen on oltava kokemuksen näkökulmasta toimivia ja oikein mitoitettuja, luotettavia, turvallisia käyttää, huoltoystävällisiä ja varaosien suhteen standardisoituja.

Osastollamme kerromme mielellämme lisää innovatiivisista ratkaisuistamme esim. kuivauskuormien välipuiden automaattisesta ladonnasta, rimoituskoneen uusista ratkaisuista ja yhdestä markkinoiden tehokkaimmasta sahatavara annostimesta.

Vahva mekaniikkaosaaminen yhdistettynä oikein toteutettuun avoimeen automaatioon takaa toimitettujen ratkaisujen käytettävyyden myös tulevaisuuden muuttuvia markkinatilanteita ajatellen.

Tervetuloa osastollemme B-470 Puumessuille Jyväskylään keskustelemaan ideoistanne tuotantoprosessinne edelleen kehittämisessä.

www.pronormechanic.fi

D-100

Iltaruskontie 19, 67900 KOKKOLA
www.puhdistustekniikka.fi
040 5029 303

www.puhdistustekniikka.fi

AU-103

Siltasaarenkatu 12 A
00530 HELSINKI

puuinfo.fi

AU-103

Keskustie 20 D
40100 JYVÄSKYLÄ

www.puumies.fi

Puuntaitaja Tapani Marjanen

B-362

Luvian Kirkkotie
29100 LUVIA

50 vuotta opittua ja opetettua puunsorvausta.
Työnäytöksiä ja 50 v -juhlanäyttely.

AU-103

Siltasaarenkatu 12 A
00530 Helsinki
www.puustatuotteeksi.fi

www.puustatuotteeksi.fi

D-138

Satamakatu 2 A
15140 LAHTI

Puuviesti on puusepänteollisuuden ammattilehti, joka on ilmestynyt jo yli 30 vuoden ajan. Alan yrittäjien lehtenä, edustamme vahvasti puusepänteollisuuden asiaa. Kerromme alan yrittäjistä, toimijoista, innovaatioista, tutkimuksesta ja tuotteista, sekä edistämme puualan ja puun tuntemusta. Puuviesti on hyvä media ammattilaisten tavoittamiseen ja tietojen välittämiseen. Lehti keskittyy alan osaajien ja ilmiöiden esittelyyn ja on keskustelukanava päättäjien ja yrittäjien välillä. Lehti keskittyy parantamaan puualan tunnettuutta, kertomaan kotimaisista yrittäjistä ja tuotteista sekä olemaan kanavana päättäjien ja yrittäjien välillä. Lehti ilmestyy 6 kertaa vuodessa ja pari numeroa ovat isompia erikoisnumeroita. Lehteä julkaisee Pro Puu -yhdistys, joka on perustettu vuonna 1997. Pro Puu –yhdistys on toiminut puun puolestapuhujana ja jakanut laajalti puuinformaatiota ja tehnyt alan yleistä promootiotyötä vuosikymmenien ajan. Yhdistys haluaa tuoda lehteen vakiintuneen sisällön lisäksi koulutuksellista ja informatiivista sisältöä, puulajeista, materiaaleista, perinteisistä ja uusista tekniikoista. Asioita ja ilmiöitä, joita yhdistyksen toiminta ajatuksen mukaisesti olemme edistäneet ja toteuttaneet jo vuosien ajan. Pyrimme tuomaan esiin kotimaista puuta sen kaikissa muodoissa; osana taidetta ja muotoilua, erilaisia puuinnovaatioita ja -jalosteita, unohtamatta puun osuutta Suomen viennin tärkeänä materiaalina, perinteisiä käsityötaitoja ja kansankulttuuria — puuta joka paikassa. Puhutaan puusta!

www.puuviesti.fi

D-242

Teollisuustie 13, 60100 SEINÄJOKI
info@rmokki.fi
020 763 1360

R Mokki Oy on Seinäjoella toimiva rakennus- ja kalustehelojen tukkukauppaan erikoistunut yritys. Yhtiöllä on vuosikymmenien tuomaa osaamista ja ammattitaitoa. Yhtiön juuret ulottuvat vuoteen 1975, jolloin Reijo Mokki perusti ensimmäisen Edustusliike R Mokin Helsinkiin. Nykyinen R Mokki Oy on perustettu vuonna 1993. Yrityksen palveluksessa on 20 henkilöä ja liikevaihto on noin 10 meur.

Menestys perustuu asiakaslähtöisyyteen, ammattitaitoiseen henkilökuntaan ja luotettaviin yhteistyökumppaneihin. Varastosta löytyy tuhansia laadukkaita tuotteita, mutta asiakkaita palvellaan myös ideasta tuotteeksi -tyyppisesti. Koko Suomen kattava myyntiedustustiimi ja konttori Seinäjoella palvelevat asiakkaita vuoden jokaisena arkipäivänä.

Osastollamme pääset tutustumaan muun muassa AvanTech You –vetolaatikoihin sekä kahteen erilaiseen jätesankovaunusysteemiin; Seth ja You Move. Keittiöryhmissämme on esillä myös uudet tyylikkäät AluArt -välitilalevyt. Osastoltamme löytyy lisäksi hiljattain varastoon saapuneet kauniit ja käytännölliset valopeilit. Myös toimistopuolen ratkaisuja on nähtävillä.

Jaamme osastomme pääyhteistyökumppanimme Hettichin kanssa.

www.rmokki.fi

D-200

Uurastajantie 9
60100 Seinäjoki
myynti@rakennushelasto.fi
044 550 2178

www.rakennushelasto.fi

D-268

Hulikanmäentie 2
37570 LEMPÄÄLÄ
info@ramport.fi
020 771 0500

www.ramport.fi

B-372

Box 10, 93047 BYSKE, SWEDEN
+46 912 408 00
Suunnittelemme ja toimitamme tuoreen sekä kuivan sahatavaran käsittelyn projekteihin korkean teknologian koneita automatisoiduilla ratkaisuilla, sekä tarjoamme huollot, päivitykset ja varaosat. Renholmen Ab on perustettu vuonna 1952 ja kuuluu Storskogen Ab:n omistamaan ARA Technology Groupiin.


Renholmen Ab is one of the European leading suppliers of lumber handling equipment for the sawmill industry. Renholmen, Engineering Greatness.

www.renholmen.se

B-486

Säterinkatu 6
02600 ESPOO
020 525 3100

Tehostamme tuottavuutta innovatiivisten automaatioratkaisujen, digitalisaation oivaltavan hyödyntämisen ja jatkuvan parantamisen keinoin
We boost productivity through innovative automation solutions, intelligent use of digital technologies, and continuous improvemet

www.roimaint.fi

D-248

Via Dell’Adige 2/1
39040 Cortaccia
ITALY

Rothoblaasin yli 30 vuoden teollisella kokemuksella, globaalisti yli 15 tytäryrityksen , noin 300 teknisen konsultin ja läsnäololla 35 maassa, Rothoblaas tarjoaa kaiken mitä tarvitaan vaativaan puurakentamiseen. Kehitämme ja testaamme jatkuvasti tuotteita vaativaan puurakentamiseen. Tämä ja teknisen tuen läsnäolomme yksiköissämme ja kentällä varmistavat että olemme rakentamisen luottokumppaninne.

www.rothoblaas.it

B-110

Käpälämäenkatu 22, 11710 RIIHIMÄKI
info.koneosasto@rtv.fi
019 7421

Laadukkaat pintakäsittelylaitteet ja -aineet puuteollisuudelle. Täydellinen huolto- ja varaosapalvelu sekä kokeneiden alan ammattilaisten tuki käytössäsi. Kaiken mitä maalaamosi tarvitsee saat RTV:stä.
70 vuotias suomalainen perheyhtiö!

www.rtv.fi

D-200

Uurastajantie 9, 60100 SEINÄJOKI
tilaukset@runkovarasto.fi
044 780 0113

Palveleva keittiöalan ammattitukku, Kattavasta varastostamme heti toimitukseen kaikki, mitä tarvitset onnistuneeseen kalusteremonttiin. Rakennushelasto; Rakennushelojen ja -tuotteiden maahantuontiin ja palveluihin erikoistunut ammattitukku. Varastosta heti mm. kalustehelat ovi- ja ikkunavalmistukseen, Alucobest-komposiittilevyt, lukot, hiomatarvikkeet. Uutuutena komposiittialtaat ja vetimet kodin kalusteisiin.

www.runkovarasto.fi

D-250

VIA PROVINCIALE NOVEDRATESE 10, 22060 NOVEDRATE (Como) Italia

https://www.salice.com/ww/en

B-337

Laserkatu 6, 53850 LAPPEENRANTA
sales@santamargarita.fi
040 527 7592

www.santamargarita.fi

B-328

Muuntotie 1, 01510 VANTAA
info@savo.fi
0207 181 450

SAVO ja GRASS yhdessä esittelevät puualan ammattilaisille markkinoiden parhaita ratkaisuja kalusteisiin. Messu-uutuuksia ovat maailman ohuin ja 100 % kierrätettävä teräslaatikko Vionaro V8 sekä taloudellinen Nova Pro One. GRASS on aina ollut edelläkävijä, ensimmäisestä piilosaranasta profiililaatikon keksimiseen. Kalusteteollisuuden kumppanina GRASS on luonut useita uraauurtavia tuotteita asiakkailleen. Nähtävillä on tilaa säästävät T-Slim yläkaapin mekanismit, kevyesti kulkevat ja pehmeästi sulkeutuvat laatikot ja niiden muunneltavat sisäosat sekä Tiomos -saranat, joiden vaimennusta voi ainutlaatuisesti säätää ovikoon mukaan. Esillä on myös kansainvälisesti moneen kertaan palkittu GRASS Nova Pro Scala -laatikko, joka tarjoaa eniten säilytystilaa ja on toiminnaltaan ylivoimainen. Osastolla on esillä laatikon kasauspuristin ja monipuolinen porakone, joiden avulla laatikon kokoonpano on sekä helppoa että erittäin nopeaa. Tule tutustumaan kustannuksia säästävään ja turvalliseen tuotantotekniikkaan.

www.savo.fi

B-320

Billskogintie 23
02580 SIUNTIO

BRUKS: Hakkurit(kiinteät ja mobiilit), seulat ja kuljettimet kaikille sahoilta löytyville materiaaleille Framtec: TongLoader annostin, StickSorter kuvausjärjestelmä, rima- ja lajittelulinjat PST: Akselittomat spiraalikuljettimet useassa kokoluokassa (esillä messuilla) HBS: Kuorimurska (esillä messuilla) Medetec: Metallinilmaisijat useassa eri muodossa ja koossa Höga Kusten Teknikresurs: Särmäsahat, särmän mittalaitteet sekä kokonaiset särmälinjat Kaikki saha- ja vanerilaitosten terät : Vannesahanterät Pyöröterät Hakkeistavat terät Vanerisorvinterät Tämän lisäksi Sawcenter tarjoaa laajaa terähuollon palvelua kaikille myymilleen terille. PST:n akselittomat spiraalikuljettimet mahdollistavat erittäin pitkien ruuvikuljettimien valmistamisen. Yli 60 vuotisella kokemuksella tuotteesta on saatu hankintahinnaltaan, käyttökustannuksiltaan että ylläpidoltaan edullinen. Kuljettimen pituus voi olla vaakasuunnassa yli 60m ja pystysuunnassakin yli 20m. Tämä tekee spiraalikuljettimesta varteenotettavan vaihtoehdon perinteisille hihna- ja kolakuljettimille. Kapasiteettia löytyy aina 500 m3/h asti ja kaikki materiaalin siirto tapahtuu suljetussa ympäristössä ilman ympäristön roskaamisesta. Vaaka-pystyruuvi yhdistelmällä säästetään kaiken lisäksi lattiapinta-alaa kun voidaan nopeasti siirtyä esim. katon ylle ja siten hakea lyhin reitti kohteeseen. Messuilla on esillä esittelylaite, jolla voidaan perehtyä niin vaaka- kuin pystysuuntaiseen materiaalin siirtoon.

www.sawcenter.fi

B-304

Taivaltie 5, 01610 VANTAA
schmalz@schmalz.fi
010 231 2011

www.schmalz.fi

B-436

Muuntotie 1, 01510 VANTAA
asiantuntija@sensorola.fi
020 728 9900

Esittelemme Puumessuilla laajan anturiohjelmamme uutuuksia. Tule tutustumaan TEMPOSONICSin uuden viidennen sukupolven lineaariantureihin, FRITZ KÜBLERin robusteihin pulssi- ja absoluuttiantureihin sekä liukurenkaisiin. Tarvitsetko pulssianturin nopeasti - HOHNERin ohjelmoitava pulssianturi on ratkaisu tähän.

WENGLORilta esittelemme uusia valokennoja ja laserantureita.
Tiesitkö, että nykyaikainen anturi tarjoaa varsinaisen mittaustiedon lisäksi paljon muutakin tietoa prosessista.

Tule katsomaan kuinka kytkevä I/O-link anturi tarjoa myös numeerisen etäisyystiedon tai kuinka TempoGate mahdollistaa hydraulisylinterin ennakoivan huollon.

www.sensorola.fi

B-204

Myllynkivenkuja 1, 01620 VANTAA
sick@sick.fi
09 251 5800
Sick on johtava ratkaisujen toimittaja teollisuuden, logistiikan ja prosessiautomaation kohteisiin. Sick valmistaa antureita, joiden avulla suojataan ihmisiä onettomuuksilta ja joiden avulla teollisuuslaitokset pystyvät toimimaan ympäristöystävällisesti. Tuotteemme täyttävät viimeisimmät lainsäädännön vaatimukset.

www.sick.fi

B-354

Tarvonsalmenkatu 19
02600 ESPOO
010 5113140
myynti.sfs@siemens.com
customercare.fi@siemens.com

Siemens Financial Services tarjoaa yrityksellesi joustavia rahoitusratkaisuja kaikkialla Pohjoismaissa ja maailmanlaajuisesti jopa 57 eri maassa. Rahoitusratkaisujemme avulla yrityksesi voi investoida uusiin laitteisiin, koneisiin ja ajoneuvoihin sitomatta pääomaa suuriin kertainvestointeihin tai kuormittamatta maksuvalmiutta. Toimintamme ytimessä on henkilökohtainen ja nopea palvelu. Ota yhteyttä ja mietitään yhdessä yrityksellesi sopiva rahoitusratkaisu.

www.siemens.com

B-354

Tarvonsalmenkatu 19, 02600 ESPOO
customercare.fi@siemens.com
010 511 5151
Kohti häiriötöntä tuotantoa Saumattomasti toimivat teknologiaratkaisut muodostavat perustan häiriöttömälle tuotannolle. Siemensin kokonaisratkaisulla varmistat tuotantolinjan käytettävyyden ja läpinäkyvyyden sekä minimoit häiriötilanteiden keston. Virtuaalinen käyttöönotto on digitalisaation kulmakivi, joka lyhentää suunnitteluaikaa sekä tarjoaa nopeutta, sujuvuutta ja riskittömyyttä käyttöönottoon. Tuottavuus paranee prosessien optimoinnilla ja digitaalisen kaksosen avulla. Tarjoamme joustavia, yrityksesi tarpeisiin räätälöityjä rahoitusratkaisuja, joiden avulla yrityksesi voi investoida uusiin sahalinjoihin, koneisiin ja ajoneuvoihin sitomatta pääomaa suuriin kertainvestointeihin tai kuormittamatta maksuvalmiutta. Tervetuloa tapaamaan asiantuntijoitamme ja tutustumaan ratkaisuihimme osastolle B-354.

www.siemens.fi

B-288

Isonkiventie 4, 04250 KERAVA
info@sigmatrukit.fi
020 741 4400

www.sigmatrukit.fi

B-332

Äyritie 12 A, 01510 VANTAA
sales.fi@sigpse.com
020 796 9800

Signodella on yli 80 tuotantolaitosta ja yli 9000 työntekijää maailmanlaajuisesti, ja se on johtava laajan kirjon pakkausmateriaalien, työkalujen, ohjelmistojen ja laitteiden valmistaja, joka optimoi pakkaustoiminnot ja suojaa kuljetettavia tuotteita. Signode tuo tämän laajan tuotevalikoiman yhteen satojen luotettavien tuotemerkkien alle tarjotakseen asiakkailleen täydellisiä kuljetuspakkausratkaisuja. Meillä on tarjota kattava valikoima puutuoteteollisuuden innovaatioita ja kokonaisratkaisuja, jotka odottavat löytämistä.

With more than 80+ manufacturing facilities and over 9,000 employees worldwide, Signode is a leading manufacturer of a broad spectrum of packaging consumables, tools, software, and equipment that optimize end-of line packaging operations and protect products in transit. Signode brings this extensive product portfolio together under hundreds of trusted brands to offer complete transit packaging solutions to its customers. You will find a comprehensive range of innovations and total solutions for the wood industry just waiting to be discovered.

www.signode.fi

B-435

Jukolantie 11
71800 SIILINJÄRVI

www.simetek.com

B-278

Vanha talvitie 19 A, 00580 HELSINKI
0205 705

www.sol.fi

B-106

Juuritie 1
03100 NUMMELA

Maalauslaite- ja linjatoimittaja puuteollisuuden tarpeisiin Spraytec Oy suunnittelee ja toimittaa maalauslinjat sekä toimittaa laitteet ja tarvikkeet onnistuneeseen pintakäsittelyyn. Olemme asiantuntijoita maalaus- ja pintakäsittelylinjojen suunnittelussa ja toimitamme linjat raepuhallukseen, märkämaalaukseen ja jauhemaalaukseen. Pystymme toimittamaan pintakäsittelyyn laitteet yksittäisistä laitteista isoihin automatisoituihin kokonaisuuksiin sekä puu- että metalliteollisuudelle. Kokemuksemme on muodostunut vuosikymmenien työn tuloksena. Meillä on pitkä kokemus sekä laitteiden ja linjojen ostamisesta, tuotannon tekemisestä, että niiden toimittamisesta. Hyödy sinäkin osaamisestamme. Osaamisemme avulla onnistut oikeiden pintakäsittelyratkaisujen hakemisessa yrityksellesi. Ota yhteyttä niin päivitetään teidän suunnitelmanne ja laitteet vastaamaan tulevaisuuden tarpeita.

www.spraytec.fi

D-250

Yrittäjänkatu 4
15170 Lahti

www.stala.fi

D-280

Rengastie 12, 60120 SEINÄJOKI
093 541 3000

www.stark-suomi.fi

D-250

Porttivahti 3, 60100 SEINÄJOKI
myynti@helakeskus.fi
010 472 4720

Helakeskus, Helatukku ja KVS mukana Puumessuilla
Olemme mukana Puumessuilla 8.–10.9.2021 ja kutsumme sinut osastoillemme D-250 ja D-270. Entistä suuremmalta yhdistetyltä messuosastoltamme löytyvät HtF Groupin tytäryritykset Suomen Helakeskus Oy, Helatukku Finland Oy ja KVS Valaistussuunnittelu Oy.

Tule tutustumaan laajaan Grass-mallistoon, josta esittelemme mm. laatikoita, saranoita ja nostimia. Lisäksi messuosastollamme näet Osramin energiatehokkaita valaistustuotteita ja Salicen monipuolisen saranavalikoiman sekä mm. aamiaiskaappi- ja liukuovimekanismit. Lisäksi tutustua Suomen suurimpaan vedinmallistoon!

Nähtävillä on myös mm. Domus Linen valaistusratkaisut, Franken liesituulettimet ja altaat, IMA:n jätejärjestelmät, Mojovan valaisimet, Muatoan LED-valopeilit, Norscan Roller säilytysjärjestelmät, Stalan altaat ja tasot sekä Woodion puukomposiitista valmistetut kylpyhuonekalusteet.
Ammattitaitoinen henkilökuntamme on esittelemässä tuotteita messuosastolla kaikkina päivinä. Mukana on myös yhteistyökumppaniemme Suomen sekä Euroopan myyntitiimejä. Tavataan messuilla!

www.helakeskus.fi

B-476

Huurrekuja 9 A 104
04360 TUUSULA

www.hiontakone.fi

B-438

Pasilanraitio 9, 00240 Helsinki
OKAPUU-hanke

Osasto B 438 Suomen metsäkeskus, Kasvuyrittäjyys ja kestävä puun käyttö on osaston yhteinen teema. Puutuotealan uudistuminen ja kehittyminen tarvitsee uusia ja nuoria tekijöitä, sekä yrittäjiä että työntekijöitä. Toimialan talouden ajureina vaikuttavat nyt yritysten omistajanvaihdokset myyntien tai sukupolvenvaihdosten kautta ja vihreä siirtymä. Vanhat yritykset uudistuvat ja ottavat käyttöön uusia, parempia ja tuottavampia tekniikoita ja innovaatiota. Uudistuksien myötä resurssitehokkuus paranee eli työpanos, raaka-aineet ja rahoitus saadaan hyödyllisempään käyttöön, jolloin yrityksien korkeampi tuottavuus nostaa myös koko yhteiskunnan elintasoa. Ja siksi Suomen metsäkeskuksen sekä yhteistyökumppaneiden yhteisen työn tärkeä teema on: Kasvuyrittäjyys ja kestävä puun käyttö. Osaston B 438 päätavoitteet edistävät kestävästi hoidetun metsän merkitystä hiilinieluna ja uudistuvan puutuoteteollisuuden tuottamien jalosteiden merkitystä hiilivarastoina. Lisäämällä puun käyttöä rakentamisessa edistetään sekä puutuoteteollisuuden kilpailukykyä että hiilen varastoitumista pitkäkestoisiin rakentamisen tuotteisiin. Osastolla B 438 ovat mukana Suomen metsäkeskus, 4 puutuotealan hanketta: Omistajanvaihdoksella kasvua puutuotealalle (OKAPUU) Puuta maatilarakentamiseen- teolliset puutuotteet hiilivarastoksi (PUUMAT) Lounais-Suomi rakentuu puusta (LSPUU) Ilmastokestävä metsätalous Keski-Suomessa - hanke. ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Matalan kynnyksen omistajanvaihdosekosysteemin kehittäminen- hanke (MOP) ja Suomen Sahayrittäjät ry Luottopuu Oy Tecdoma Oy Tervetuloa osastolle keskustelemaan puualan kehittämisestä sekä omistajanvaihdoksista!

www.metsakeskus.fi

B-104

Tiilitie 6, 01720 VANTAA
asiakaspalvelu@teca.fi
02 900 6270
Autamme teitä monin tavoin! TECAlta esimerkiksi seuraavat laitekokonaisuudet puuteollisuuden tarpeisiin: - hydrauliikkajärjestelmät ja kunnossapitopalvelut - keskusvoitelujärjestelmät - prosessipumput - siivousjärjestelmät - purun- ja pölynpoisto sekä suodatus Järjestelmien ja laitesuunnittelun lisäksi meiltä saat asennus- ja huoltopalvelut, teknisen tuen ja laadukkaat tuotemerkit.

www.teca.fi

D-252

BOSB 75. Yil Bulvari No:12, 16215 NILUFER, TURKEY
info@tece.com.tr
+90 224 242 2100

www.tece.com.tr

B-236

Tupalankatu 9, 15680 LAHTI
etunimi.sukunimi@teratoimitus.fi
03 878 650
Puuteollisuuden terät ja terähuolto. Kovametalli- ja timanttiterät sekä terähuollon tarvikkeet. Päämiehiämme mm. Frezite, CMT, Freud, Kanefusa, Stehle, Mafell.


Puuteollisuuden terät ja terähuolto. Kovametalli- ja timanttiterät sekä terähuollon tarvikkeet. Päämiehiämme mm. Frezite, CMT, Freud, Kanefusa, Stehle, Mafell.

www.teratoimitus.fi

B-474

Gävlegatan 26, 13th floor, 113 65 Stockholm


Timber Exchange, a modern partner of digital solutions for the timber industry, is aligned with sawmills and importers’ goals, helping them track markets, find global opportunities, and automate key export processes.

Backed by a full-time team of industry professionals with extensive experience in trade finance, business intelligence, technology, sawmilling and global distribution, Timber Exchange is motivated to reduce volatility and streamline global international trade. For more information about the supply-chain automation platform, visit Timber Exchange.

www.timber.exchange

B-174

Hallitie 2
37800 AKAA

www.konetera.com

B-302

Hallikuja 5
42800 HAAPAMÄKI, myynti@tallioy.com

Arpa Industriale S.p.A / FENIX laminaattituotteiden myynti sekä jalosteiden valmistus. HOMAPAL GMBH decometalli jalosteiden valmistus. FORMICA IKI korkeapainelaminaatti jalosteiden valmistus. Vaneri komponenttien valmistus.

www.tallioy.com

B-100

Energijev 25
DK5260 Odense S
DENMARK

www.universal-robots.com

B-334

Mestarintie 3, 01730 VANTAA
103 288 820
USNR Millwide. Worldwide Sahateollisuuden laitteet

www.se-saws.fi

B-340

Honkatie 5, 08500 LOHJA
marketing@valonkone.com
019 36 061

Valon Koneen henkilöstö toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi osastollemme B-340 tutustumaan uuteen VK9000-sarjaan! Osastollamme on esillä VK9000-sarjan syöttövalssimoduuli kahdella valssiparilla. VK9000-sarja lanseerattiin toukokuussa LIGNA-messuilla ja sarja on tarkoitettu suurnopeuskuorintaan keskisuurten ja suurten tukkien kuorintaan. Myynnin ja after salesin asiantuntijamme messuilla kertovat mielellään, kuinka VK9000 eroaa muista VK:n konesarjoista ja kuinka se soveltuisi teidän kuorintatarpeisiinne. Uudessa VK9000-kuorimakoneessa on uudistettu konerunko, malli 9000, joka helpottaa huoltoa ja parantaa työergonomiaa. Koneessa ei ole konerungon ulkopuolella liikkuvia osia ja kuorimakoneen ympärille ei tarvitse asentaa lisäsuojia. Uuden koneen kriittiset rakenteet ja komponentit ovat vahvempia kuin ennen ja toiminnallisuus on ottanut askeleita eteenpäin. Lisäksi syöttövalssien voimansiirto- ja hydraulipainejärjestelmät on uudistettu. Nämä mahdollistavat kuorintanopeuden noston sekä säästävät konetta ja raaka-ainetta ylimääräiseltä mekaaniselta rasitukselta. VK9000-sarjan koneet on varustettu kuorintaroottorilla, jossa on kauko-ohjattu pneumaattinen teräpaine (Air Seal). Roottoria on saatavana kolmessa eri kokoluokassa: 56 cm, 68 cm ja 81 cm. VK9000 voidaan valmistaa 1-roottorisena tai Combi-versiona, jossa on useampi kuin yksi roottori.

www.valonkone.com

B-322

Tehdaskylänkatu 11 A, 11710 RIIHIMÄKI
valutec@valutec.fi
075 756 1401
Puuta halutaan käyttää yhä enemmän. Siksi Valutec on olemassa. Olemme lähes 100 vuoden ajan yhdistäneet pohjoismaisen puutavarankuivausosaamisen asiakkaiden vaatimusten täyttämiseen. Haluamme nostaa lisäarvoa tuottavan puutavarankuivauksen ja älykkäät ohjausjärjestelmät täysin uudelle tasolle. Valutec Group AB, jonka pääkonttori on Skellefteåssa, on Addtech Group AB:n omistuksessa oleva konserni, joka omistaa seuraavat tytäryhtiöt: Valutec AB, Skellefteå, Valutec Oy Riihimäellä Suomessa ja Valutec Wood Drying Inc Vancouverissa Kanadassa. Kaiken kaikkiaan konsernilla on markkinoiden laajin tuotevalikoima, joka pohjautuu ruotsalaiseen ja suomalaiseen puutavaran kuivauksen osaamiseen. Olemme toimittaneet yli 6 000 puutavarakuivaamoa ja siten olemme Euroopan johtava yritys tällä alalla. Valutec tekee yhteistyötä ammattitaitoisten kumppaneiden ja erikoistuneiden laitetoimittajien kanssa niin Ruotsissa kuin Suomessakin. Valutec Group AB on Pohjoismaiden johtava puutavarakuivaamojen toimittaja ja yksi Euroopan johtavia puutavarakuivaamojen toimittajia. Konsernin vuotuinen liikevaihto on 55 miljoonaa euroa.

www.valutec.fi

B-252

Yrittäjäntie 1, 52700 MÄNTYHARJU
sales@veisto.com
020 773 8773

Perinteikäs perheyhtiö Veisto Oy suunnittelee ja valmistaa HewSaw-merkkisiä sahatavaran tuotantolinjoja Mäntyharjulla, Järvi-Suomen sydämessä. Veiston maine maailman parhaiden sahakoneiden valmistajana on kiirinyt kauas yrityksen syntysijoilta ja noin 80 % tuotannosta viedään ulkomaille. Suomen lisäksi tärkeimpiä vientialueita ovat Ruotsi, Baltia, Pohjois-Amerikka, Venäjä, Keski-Eurooppa ja eteläisen pallonpuoliskon istutusmetsävyöhykkeet.

www.hewsaw.com

B-434

Vaajakatu 9, 33720 TAMPERE
myynti@vertex.fi
03 313 411

www.vertex.fi

B-466

Kojumäentie 6,
57710 SAVONLINNA,
toimisto@viiramikko.fi

www.viiramikko.fi

B-462

Metallikatu 3, 15160 LAHTI
sales@woodim.fi
03 784 6790

www.woodimfinland.fi