|
Jyväskylä, 9.4.2010
Vapaa julkaistavaksi
Metallityöväen Liiton puheenjohtaja Riku
Aalto:
”Kaivoksen perustaminen on hyvää
aluepolitiikkaa”
FinnMateria 2010 -messut tuo
kaivannaisteollisuusklusterille kaivattua näkyvyyttä
Kaivannaisteollisuuden nousu Suomessa näkyy myös
FinnMateria 2010 -messujen myynnissä: Jyväskylän Paviljongissa 24.–25.
marraskuuta järjestettävistä kolmansista FinnMateria-messuista on tulossa
tähänastisista suurimmat. Messut on paitsi alan yritysten kohtauspaikka,
myös erinomainen foorumi tehdä koko kaivannaisteollisuusklusteria tutuksi
työantajana. Profiilin nostolle on tarvetta, koska kasvava teollisuudenala
tarvitsee uusia työntekijöitä kiihtyvällä vauhdilla.
Geologian tutkimuskeskuksen pääjohtaja Elias
Ekdahl sanoo, että Suomi on noussut Ruotsin rinnalle EU:n
mineraalipoliittiseksi selkärangaksi. Suomessa toimii jo kaksi
maailmanluokan kaivosta, Kittilän kultakaivos ja Talvivaaran nikkelikaivos,
ja uusia kaivospäätöksiä on tulossa.
”Suomessa on huipputeknologista
jalostuskapasiteettia ja metalliteollisuutta, joiden raaka-aineiden saanti
ja työpaikkojen pysyvyys on turvattava. Kotimaisilla kaivoksilla on Suomen
raaka-ainehuollossa tärkeä merkitys”, Ekdahl muistuttaa.
Metallityöväen Liiton puheenjohtaja Riku Aalto
sanoo, että 1980- ja 1990-luvuilla kaivosteollisuuden hiipuessa alan
koulutustoiminta pääsi rapistumaan. Asian korjaamisella alkaa nyt olla
kiire.
”Kaivoksen perustaminen on hyvää
aluepolitiikkaa, koska kaivokset sijaitsevat itäisessä ja pohjoisessa
Suomessa vaikeimmilla rakennemuutosalueilla. Ne tuovat kaivattuja
työpaikkoja korkean työttömyyden paikkakunnille”, Aalto sanoo.
Suomessa on vähän omia raaka-aineita,
käytännössä vain metsää ja mineraaleja. Aallon mielestä on tärkeää jalostaa
omat raaka-aineet mahdollisimman pitkälle itse. Koko ketjua tulisikin
ajatella yhtenä klusterina, jonka jokaisella osa-alueella tarvitaan
osaamista ja innovatiivisuutta.
”Joudumme jatkuvasti taistelemaan sellaista
mielikuvaa vastaan, että uudet työpaikat Suomessa syntyvät hoiva- ja
palvelusektoreille ja teolliset työpaikat kuihtuvat pois. Pitää kuitenkin
muistaa, että teollinen tuotanto on se, mikä maksaa hyvinvointivaltion
ylläpidon nyt ja tulevaisuudessa”, Aalto korostaa.
FinnMateria 2010 -messut järjestetään Jyväskylän
Paviljongissa 24.–25. marraskuuta. FinnMateria 2010 on malminetsinnän,
kaivosteollisuuden, malmien rikastus- ja prosessiteollisuuden, metallien
jalostuksen, kiviaineteollisuuden, maarakentamisen sekä tuotteiden
käsittelyn ja jatkojalostuksen huipputapahtuma. Messujen järjestelyissä ovat
mukana Vuorimiesyhdistys ry, POHTO, Infra ry sekä Kiviteollisuusliitto ry.
Lisätietoja FinnMateria 2010 -erikoismessuista:
Jyväskylän Messut Oy, puh. (014) 334 0028
|